Paljon kumia - Rengasliike Oy K. Paussu Ltd

Renkaat ovat kulutustavaraa, joiden uusimiselta ei kukaan kumipyörillä liikkuva voi välttyä. Rengasliike Oy K. Paussu tarjoaa tuhansia uusia ja käytettyjä renkaita, joilla vaihdon tuomaa tuskaa voi helpottaa. Kahden hehtaarin laanilta löytyy myös erikoisrenkaita.

Nelostieltä erkaneva väylä kiemurtelee mäkisenä yhä syvemmälle kohti keskisuomalaista maaseutua. Piennarten kavetessa luiskaan ilmestyy tienviittana toimiva rengas. Tämä on vasta ensi kosketus, sillä pienen kurataipaleen jälkeen kuusikosta paljastuu sadoittain kumikiekkoja. Olemme Puuppolan kylällä, vajaa 20 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen.

Yrityksen toimitusjohtaja ja perustaja Kari Paussu löytyy rengaspinojen vierestä pienestä konttorihuoneesta käyttämästä perinteistä faxia. ”Vähän nuhjuistahan meillä on, mutta renkaita kyllä on kahden hehtaarin alueella”, Paussu kertoo. Sotkuisuuden pahoittelu on kuitenkin turhaa vaatimattomuutta, sillä yritys pyörittää vuosittain noin 700 000–800 000 euron liikevaihtoa.

Yli 45 vuoden kokemuksella

Ennen rengasliikkeen perustamista Kari Paussu pyöritti huoltoasemaa Jyväskylässä. Pari vuotta myöhemmin elettiin jo vuotta 1969, jolloin Paussu päätti keskittyä pelkästään rengasmyyntiin. Muutaman välietapin kautta nykyinen tontti löytyi Puuppolasta, jossa renkaille on riittävästi tilaa.

Toiminnan ytimessä ovat alusta lähtien olleet käytetyt renkaat, nykyään liikevaihto tosin jakaantuu puoliksi uusien ja vanhojen renkaiden välillä. Tärkeimpiä ovat traktorien ja työkoneiden renkaat sekä pinnoitukseen lähtevät kuorma-autojen rengasrungot. Myös henkilöautojen renkaiden osuus on kasvamassa.

Alkuvaiheissa renkaita haettiin Ruotsista, mutta tällä hetkellä tärkein lähde on Keski-Eurooppa. Suurin osa käytetyistä renkaista tulee Saksasta ja Hollannista. ”Valitsen käyttökelpoiset renkaat itse paikan päällä. Parin päivänä aikana tarkastan usein pari tuhatta traktorinrengasta, joista Suomeen asti päätyy noin 700–800 kappaletta. Olo on kuin Pietarilla taivaanportilla: tämä lähtee meille, tämä joutuu kadotuksen kasaan”, Paussu kuvailee leikkisästi.

Pelkästään traktorien renkaita Paussun tontilla on noin 2 000–2 500 kappaletta. ”Täydellisen rengaskerran löytäminen saattaa silti olla vaikeaa. Nykyään erilaisia rengastyyppejä on todella paljon. Useamman samankokoisen ja -merkkisen sekä yhtä kuluneen renkaan löytäminen saattaa vaatia todella paljon töitä. Tarkastamme renkaat huolellisesti, mikä vaatii myös paljon ponnisteluja”.

Varastonhallinta on taitolaji

Valtavan rengasmäärän hallitsemisen voisi kuvitella vaativan kehittynyttä ohjelmistoa, mutta Paussulla ollaan vasta siirtymässä tietokonepohjaiseen varastonhallintaan. ”Nuoret miehet ovat pääosin siirtäneet henkilöautojen renkaat tietokoneelle, mutta traktorien renkaiden tilanne minulla on omassa muistissa. Korvien välistä tieto löytyy kaikkein nopeimmin. Usein on nopeampaa myös käydä ulkona tarkistamassa tilanne kuin avata tietokonetta”, Paussu kertoo.

Rengaskoot ovat kasvaneet, joten renkaiden löytäminen vanhempiin ajoneuvoihin voi olla haastavaa. ”Osalla valmistajista ei enää ole muun muassa 13 tuuman renkaita lainkaan valikoimissa. Meillä on jopa 30 vuotta vanhoja renkaita, joita säilytämme esimerkiksi museoautojen kunnostajia varten. Myös vanhempia peltivanteita löytyy isot pinot. Usein sellaisia tarvitaan vaikkapa peräkärryihin”, Paussu kertoo.

Poikkeavaa markkinointia

Paussun rengasliikkeen markkinointi poikkeaa monin tavoin valtavirrasta. Nettisivuilla on vielä faxin yhteystiedot, ja toivotaanpa siellä myös perinteisiä postikortteja. Koneviestissä Paussu mainosti käsin piirretyllä ilmoituksella. ”Jokusia vuosia sitten laitoimme mainoksen Keskisuomalainen-lehteen. Lisäsimme siihen myös tekstin: Leikkaa tämä irti, seuraava ilmoitus tulee vasta 25-vuoden kuluttua”.

Ei niin yllättäen renkaiden säilyttämistä valvovat myös ympäristöviranomaiset. ”Jatkuvasti täällä käy virkamiehiä tutkimassa rengaskasoja. Eihän näistä mitään ympäristöön liukene, mutta rumiksi ovat moittineet. Jokusia vuosia sitten eräs virkamies kysyi, että onko toiminnalle jatkajaa. Vastasin, että ympäristökeskus. Se tästä on kaikkein kiinnostunein”, Paussu muistelee.

Kiinnostuitko aiheista?