McCulloch M125-97T Powerdrive - Variaattorivetoinen

McCullochin perinteisemmän näköinen puutarhatraktori kätkee sisäänsä harvinaisempaa tekniikkaa, sillä hydrostaatin tai mekaanisen vaihteiston sijaan voima välitetään takapyörille variaattorivoimansiirron läpi.

Tämä vaihteisto toimi erinomaisen hyvin ollakseen kuitenkin selkeästi edullisempaa tekniikkaa kuin hydrostaatit. Voisi sanoa, ettei ero hydrostaattien mukavuuteen ollut suuren suuri – ainakaan näin uutena. Vaihteiston muovikuori aiheutti ensin epäilyä, mutta loogisesti ajatellen sen kestävyys on tässä tarkoituksessa aivan riittävä.

Leikkuri on siirtoajossa hyvin nopea, sillä mittasimme huippunopeudeksi 15 km/h. Myös kiihtyvyys on testin parhaimmistoa. Valitettavasti taaksepäin leikkuri kulkee vain 3 km/h, minkä huomaa pidemmissä peruutusrupeamissa.

Etupyöräohjatuksi leikkuriksi McCulloch on suhteellisen ketterä, sillä leikkaamattoman alueen ympyrän halkaisija on vain noin kaksi kertaa suurempi ketterimpään leikkuriin verrattuna.

Perinteinen puutarhatraktorimalli sopii pihoille, joissa pinta-alaa on suhteellisen paljon ja pensaita ja puita vain vähän. Pidemmän heinikon leikkuuta kannattaa kuitenkin välttää, sillä moottorin teho on rajallinen. Leikkuujälki on hyvä, mutta siistin lopputuloksen saamiseksi haravointi on suositeltavaa.

Hinta–laatusuhteeltaan McCulloch oli positiivinen yllätys, sillä vertailun toisiksi edullisin leikkuri pärjäsi jokaisella osa-alueella varsin hyvin.

Kiitämme & moitimme

+ Nopeat siirtymät

+ Leikkuujälki

+ Hinta–laatusuhde

- Ajopolkimet

- Korkea painopiste

- Moottorin teho loppuu pitkässä heinikossa

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?