Hallittua kaatamista - Moottorisahalla puun kaatamisen perusteita

Puun kaataminen on oleellinen osa hakkuutyötä, ei vain purun poistamista kannon ja rungon välistä. Onnistuneesti haluttuun kohtaan kaatuneet puut helpottavat karsintaa ja muitakin työvaiheita. Kaataminen kannattaa opetella tekemään huolella, silloin säästyy myös konkeloiden syntymisiltä ja muilta vaaratilanteilta.
Kaatosahauksen aikana on purun väriä syytä seurata. Kuvan vaalea puru kertoo puun olevan terve, tumma puru kertoo puun sisällä olevasta lahosta, joka voi heikentää pitopuun kestävyyttä.

Vaikka kirveet ja pokasahat ovat metsistä kadonneet, ovat puun hallitun kaatamisen periaatteet pysyneet ennallaan. Tässä jutussa paneudutaan kaatosahauksen perustapauksiin, joilla puu saadaan turvallisesti kaadettua oikeaan kohtaan. Luonnonvoimat on tietysti otettava huomioon, tuulenpuuskat ja puissa oleva lumi vaikuttavat puiden painopisteeseen ja voivat aiheuttaa yllätyksen. Puita kaadettaessa on aina varmistettava, ettei vaara-alueella ole muita ihmisiä, pienikin puu on kaatuessaan vaarallinen.

Ennakkovalmistelut tärkeitä

Ennen puun kaatamista on tarkistettava tietyt perusasiat. Liikkumista estävät alikasvuspuut kaadetaan pois ja varmistetaan, mihin suuntaan sahauksen loputtua päästään siirtymään turvallisempaan paikkaan. Talvella on huomioitava myös lumen vaikutus liikkumiseen.

Heti, kun puu on kaatumassa, pitää siirtyä tyven läheltä pois. Tyvi saattaa hypätä oksien vaikutuksesta myös kannosta taaksepäin. Erityisen vaarallisia ovat lumen katkomat tolpat, jotka kiveen tai kantoon osuessaan hyppäävät metrien korkeuteen.

Kaadettavaa puuta on myös arvioitava painopisteen osalta. Kaataminen on järkevintä tehdä siihen suuntaan, johon puu on luontaisesti kallellaan. Jos tämä turvallisin suunta ei ole mahdollinen, seuraavaksi paras vaihtoehto on jättää painopistepuoli kaatosuuntaan nähden suoraan sivulle. Vasta viimeisenä vaihtoehtona on painopistettä vasten kaataminen, koska se on riskialtista ja voimia vievää.

Kaatokololla ja pitopuulla suunta

Varsinaiset sahaukset aloitetaan kaatokolon teolla. Sen ja varsinaisen kaatosahauksen väliin muodostuu kaadon saranana toimiva pitopuu. Kaatokolo on helpointa sahata laipan alareunalla, eli vetävällä puolella. Kaatokolon pohja määrittää sen suunnan, mihin puu kaatuu. Kaatokolon sahaukset aloitetaan aina (toisin kuin kilpasahaajat tekevät) yläsahauksella. Sahauksen alussa sahassa olevista kaatoviivoista tarkistetaan alustava kaatosuunta. Kun viivan linja on kohti oikeaa paikkaa, aloitetaan sahaus, suurin piirtein 60 asteen kulmassa. Sahaus päätetään siten, että laipan alareuna on vaakasuorassa. Tällöin voi vielä tarkistaa kaatoviivoista suuntauksen.

Kaatokolon alasahaus tehdään hieman alaviistosta, siten että irtoavasta palasta muodostuu hieman vajaan 90 asteinen. Mitä avoimempi on kaatokolo, sitä myöhemmin pitopuu katkeaa – liian avoin kaatokolo voi estää pitopuun katkeamisen, jolloin vaarana on tyven halkeaminen. Alasahaus lopetetaan aina yläsahauksen uran kohdalle, ei koskaan sitä syvemmälle, muutoin voi muodostua kaatokolon pohjaan petollinen pitopuuta heikentävä piiloura.

Kun puu on riittävän iso, on kaatokolo sahattava kahdessa osassa, molemmilta puolilta erikseen. Tällöin on pyrittävä siihen, että kaatokolon pohjasta muodostuu suoralinjainen. Muutoin pitopuu voi katketa toispuoleisesti ja puu kaatua sivuun suunnitellusta paikasta.

Kun kaatokolo on valmis, voi suuntauksen tarkistaa vielä vänkärin avulla. Vänkärin kärki asetetaan kaatokolon pohjaan ja tällöin varsi osoittaa kaatosuuntaan. Mahdolliset korjaussahaukset on tehtävä yläsahauksen suunnasta.

Kaatosahauksissa tavan 
määrää puun koko

Kun kaatokolo on halutun mallinen, suoritetaan varsinainen kaatosahaus. Järeissä puissa voi ensin olla tarpeen sievistää juurenniskojen kohtia, jotta sahan laipan pituus varmasti riittää. Jos pitopuun kohdalla on juurenniskoja, niiden kohdalle voi sahata matalan viillon estämään arvokkaan tyvitukin repeämistä.

Kaatosahaustavan määrittää laipan pituus. Pienemmillä puilla kaatosahaus onnistuu suoraan yhdellä sahauksella. Sahauksen puolivälissä asetetaan vänkäri tai kiila sahausrakoon, sillä varmistetaan sahausraon pysyminen auki loppuun asti. Sahauksen loppuvaiheessa määritetään pitopuun paksuus. Se onnistuu helpoiten siten, että ensin sahataan laipan kärjen puoli valmiiksi ja vasta sitten sahan puoli. Näin pitopuun paksuus on helpompi havaita ja jos puu lähtee kaatumaan omalla painollaan, on sekin helpompi havaita. Pitopuun paksuuteen vaikuttaa puun koko, mutta perussäännöksi sopii 3 senttiä, tai 10 % puun halkaisijasta. Jos puu on sivusuunnassa kallellaan, silloin pitopuun ylärinteinen puoli jätetään paksummaksi.

Paksummilla puilla kaatosahauksessa on käytettävä kaksivaihe- tai pyörähdysmenetelmää. Kaksivaiheisessa kaatosahauksessa etuna on se, että jos rungossa on kaatosuuntaan nähden kova jännitys (vinossa kaatokolon puolelle), voi kakkosvaiheen sahauksen tehdä pitopuusta poispäin – näin pitopuun saa sahattua rauhassa tasavahvaksi ja viimeisenä leikkautuu tyven ulkoreunan kohta. Muutoin on riskinä puun kaatuminen liian aikaisin, jolloin paksu pitopuu ei ala kaatuessa murtua poikki. Seurauksena voi olla tyven halkeaminen ja erittäin vaarallinen tyven yllätysisku sahaajaa kohden.

Aivan järeimmissä puissa voi joutua tekemään ns. pistosahauksen. Se tehdään kaatokolon pohjaan ennen kaatosahauksen aloitusta (jälkikäteen tehtynä tämä sahaus on vaarallinen ja voi aiheuttaa sahan jumittumisen ja puun alle murskaantumisen). Pistosahauksella varmistetaan, että keskelle runkoa ei jää sahaamatonta kohtaa, joka estää kaatumisen. Tämän sahauksen teossa on muistettava pitopuun jääminen riittävän paksuksi.

Vänkärin pituus tarpeen mukaan

Kaadossa tarvitaan lähes aina jokin apuväline – vähintään pitämään sahausrako avoinna niin pitkälle, että pitopuun saa sahattua haluttuun paksuuteen asti. Kuitupuilla siihen voi riittää nostokoukku, mutta järeämmillä kuiturungoilla vänkäri on suositeltavampi apulainen. Nostokoukkua ei ole suunniteltu kestämään sivusuuntaista vääntöä. Kaikilla tavoilla työskennellessä on muistettava pitää selkä suorana ja käyttää nostovoiman tuottamiseen jalkalihaksia.

Kaatovänkäreissä on paljon valinnanvaraa pituuden suhteen. Yleiskäyttöön sopivien vänkäreiden vääntösuhde (kärjen osuus koko pituudesta) on luokkaa 1:10, eli kymmenen kilon nostolla varren päästä nostovoima on 90 kiloa. Lyhemmät vänkärimallit ovat helpompia kuljettaa vaikka varustevyössä mukana, vääntösuhteen ollessa vain 1:6. Pidemmillä, jopa vääntösuhteella 1:20, vänkäreillä saa rajummat voimat järeille rungoille. Mutta niiden käyttö on tarpeellista vain yksittäisten puiden kaadoissa, metsässä pitkä vänkäri on hankala kannettava. Lisäksi pitkän vänkärin päätä on nostettava enemmän, mikä voi olla korkeajuurenniskaisissa kuusikoissa hankalaa.

Vänkärin kärjen muotoilussa on kahta tyyppia: vain alareunasta hammastettuja tai molemminpuolisilla hampailla varustettuja. Molemminpuolisilla hampailla varustettua vänkäriä voi käyttää myös ylösalaisin, esimerkiksi ojan penkalta puuta kaataessa.

Kiilat ja kaatotunkit 
sopivat järeille rungoille

Keski-Euroopassa käytetään usein kaatokiiloja, jotka ovat järeiden puiden kaadossa voimakkaita apulaisia. Kiilaa ei kuitenkaan voi käyttää pienemmillä rungoilla, sillä ne vaativat (versiosta riippuen) enemmän pituussuuntaista tilaa sahausraossa. Lisäksi niiden nostokorkeus voi jäädä liian matalaksi, eikä runko lähdekään kaatumaan. Kiilaa voi käyttää myös vänkärin apuna: kiilalla saa taaksepäin kallellaan olevan rungon suoraan, jolloin vänkärillä vääntämiseen tarvitaan vähemmän voimaa.

Ammattilaiset suosivat vaikeiden puiden kaatamisessa kaatotunkkeja, ne ovat tavalliselle sahaajalle varsin arvokkaita hankintoja. Samalla sijoituksella saa ammattilaisen kaatamaan useita vaikeampia puita. Kaatotunkki on myös varsin raskas raahattava maastossa.

Käy tutustumassa myös hankintahakkaajaan lisävarusteisiin.

 

Liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?