Ny-Tek Oy - Katseet kasvuun

Ny-Tek Oy tunnetaan kelta-mustista koneistaan ja Wieska-tuotemerkistään. Reisjärvinen yritys on pohjustanut tuotantoaan huolellisesti ja maltilla tulevaisuuteen suunnaten. Yrityksen luontaisen kasvun myötä laadukkaat työlaitteet löytänevät tiensä jatkossa ulkomaillekin.
Jari Huotari (vas.) ja Toni Nybacka luotsaavat Ny-Tek Oy:tä kohti tulevia haasteita. Kelta-musta Wieska-tuotemerkki tunnetaan jo hyvin.

Ny-Tekin alku ajoittuu reilun kymmenen vuoden taakse vuoteen 2007, kun perustaja Toni Nybacka aloiitti teknisestä opistosta päästyään tekemään metallitöitä ja suunnittelua alihankintana muille yrityksille. Aluksi toiminta tapahtui toiminimellä ja yhden miehen yrityksenä.

Ny-Tek Oy perustettiin vuonna 2009 ja yhtiön toiminta-ajatuksena oli aluksi sama kuin toiminimen aikoinakin, kertoo Toni Nybacka.

”Ajatuksena oli laajentaa vähän maansiirtokoneiden korjaukseen ja huoltoon sekä suunnitteluun, mutta silloinen yhtiökumppani jättäytyi pois toiminnasta ja käytännössä Ny-Tekin toiminta oli aluksi samaa kuin mitä tein toiminimelläkin”, Nybacka kertoo.

Suurin työllistäjä toiminnan alussa vuosina 2007–2011 oli erilaisten kaapelinveto- ja -purkulaitteiden rakentaminen.

Viljelijät yllyttivät

Maaseudulla kun toimitaan, niin paikalliset isännät alkoivat kysellä, josko Ny-Tek Oy tekisi navettaan sopivan kuivikkeenlevittimen. Toni alkoikin kehittää sellaista ensin koekäyttöön, ja kun laite havaittiin toimivaksi, aloitettiin sen sarjavalmistus. Sen jälkeen tuotekehitystä laajennettiin muuhunkin maatalouden tekniikkaan.

Beltscoop 2000 -kuivikekauhan Nytek Oy esitteli ensimmäisen kerran Okra-näyttelyssä vuonna 2012.

”Se oli ensimmäinen kerta, kun Ny-Tek Oy esitteli omaa tuotettaan messuilla”, Nybacka muistelee.

Tässä vaiheessa alihankintatoiminta lopetettiin käytännössä kokonaan ja keskityttiin pääasiassa maatalouden laitteiden tuotekehitykseen ja valmistukseen.

”Beltscoopiin keskityttiin oikeastaan kaksi vuotta. Siitä valmistetaan nykyisin kuutta eri mallia erikokoisiin kuormaimiin”, Nybacka kertoo.

Seuraavakin oma tuote lähti pitkälti viljelijöiden tarpeesta, kun vuonna 2015 kehitettiin Farmcrusher-vasaramylly ruokohelven ja kuivikeoljen silppuamiseen. Sittemmin huomattiin, että myllyä voi hyvin käyttää myös viljan murskaukseen.

Farmcrushereita on myyty kymmenkunta yksikköä Suomessa ja laite on kypsä myös isommille markkinoille.

”Uskon, että Farmcrusherilla on enemmän markkinoita edessä ulkomailla kuin kotimaassa”, Nybacka pohdiskelee.

Mallisto laajenee

Toimitusjohtaja Jari Huotari tuli taloon 2016 Vieskan Metallista, jonka palveluksessa hän aiemmin oli työskennellyt 13 vuotta. VM:n tuoteryhmiä alettiin myydä ja NyTek Oy osti itselleen lanaliiketoiminnan. Samalla Huotari osti Nybackan osakekannasta puolet ja ryhtyi hoitamaan toimitusjohtajan pestiä. Toni Nybacka hoitaa puolestaan pääosin tuotannon pyörittämisen ja suunnittelun.

”Työnjako on luonteva, kun Tonilla on intohimo tuotekehitykseen ja minun vahvuuteni on myynti- ja hallintopuolella”, Huotari kertoo.

Lanatuotanto oli aluksi Alavieskassa VM:n toimitiloissa, mutta koko Nytek Oy:n tuotanto siirrettiin uusiin toimitiloihin nykyiselle paikalle vuoden 2017 alussa.

”Pintakäsittely ulkoistettiin siinä vaiheessa ja Ny-Tek Oy keskittyy jatkossa pääasiassa kokoonpanoon ja tuotekehitykseen. Kaikki muu pyritään ostamaan lähiseudun yrityksiltä alihankintana”, Jari Huotari kertoo.

Uusimpana tuotteena Ny-Tek Oy:n tuotepaletissa on lumilinko, joka lanseerataan tulevalle talvikaudelle. Lingon tausta on kovassa kulttimaineessa olevassa Näppä-lumilingossa, jonka valmistusoikeudet Ny-Tek hankki. Linkoa on kehitetty edelleen samaan tapaan kuin tehtiin VM:n lanamallistonkin kanssa. Hyvät ominaisuudet on säästetty, mutta pienillä muutoksilla käyttöominaisuuksia on saatu edelleen parannettua.

Maine sekä Näppä-lumilingolla ja kelta-mustalla Wieska-tuotemerkillä on sen verran kova, että linko on tehnyt hyvin kauppansa.

”Meillä on hyvä lingon tilauskanta, vaikkei linkoa ole vielä esiteltykään”, Jari Huotari tuumaa tyytyväisenä.

Wieska-lumilingosta tulee kaksi runkoleveyttä, 270 ja 255 cm. Isommassa lingossa on alennusvaihe, mutta pienempi on aluksi saatavana vain suoravetoisena.

”Siihenkin tehdään jatkossa alennusvaihteellinen versio”, Nybacka sanoo.

Kasvua ja vientiä suunnitellaan

Toni Nybacka sanoo, että Jari Huotarin mukaantulo toi Ny-Tek Oy:n toimintaan lisää muskeleita ja samalla alettiin miettiä vientimahdollisuuksiakin. Lanat ja kuivikekauha ovat tuotekehityksen osalta valmiita ja niiden vientimarkkinan avaaminen on todennäköisesti vain ajan kysymys.

Yhtiön vuotuinen liikevaihto on nyt noin miljoonan euron luokkaa ja yritys on tavallaan taitekohdassa. Molemmat omistajayrittäjät tekevät liki kaikkea eteen tulevaa.

”Toisaalta kasvun myötä meidänkin vastuualueita on tarkennettu ja keskitytty enemmän ydinosaamiseen”, Nybacka miettii.

Pohdinnassa onkin Ny-Tek Oy:n tuotannon kehittäminen, mikä edellyttää kasvua ja toisaalta myös johtaa automaattisesti yrityksen kasvuun.

”Viime kaudella puolet liikevaihdosta tuli erilaisista lanoista ja toinen puoli kuivikekauhoista ja murskaimista”, Jari Huotari sanoo.

”Nyt lumilingon mallistoon tulon myötä liikevaihdon rakenne luonnollisesti vähän muuttuu.”

Liittyvät artikkelit

Juuret maataloudessa

KV / 10.08.2016
Kiinnostuitko aiheista?