Wallis Cub Junior takaisin kyntökuntoon, osa 2 - Edistyksellistä ja outoakin tekniikkaa

Järvikylän kartanon 100-vuotias Wallis Cub Junior on siirretty Arto Haapakorven entisöintipajalle ja purettu lähes alkutekijöihinsä. Mitään vakavia vammoja tai puutteita ei ole oman aikansa moderneimmasta traktorista löytynyt, mutta ensimmäiseen käynnistykseen on kuitenkin vielä matkaa.
Wallis Cub Junioria on entisöity muutamia vuosia sitten, eikä lähtötilanne ole ollut helppo, mutta työ on jäänyt joiltakin osin keskeneräiseksi. Ulkoisen olemuksensa puolesta Wallis välttäisi ihan tuoltaankin, mutta tarvitaan vielä monta työtuntia, ennen kuin se on valmis aurojen tai äkeen eteen.

Wallis Cub Junior on 103 vuotta sitten markkinoille tullessaan ollut ylivoimaisesti modernein traktori. Varsinaisia uutuuksia ovat olleet taivutetusta teräslevystä tehty, koko traktorin mittainen itsekantava runko ja öljykylpyinen vähennyspyörästö. Kilpailijat käyttivät vielä tuolloin avorattaita ja rullaketjuja, jotka tomun ja hiekan takia kuluivat nopeasti.

Muita Walliksen edistyksellisiä ominaisuuksia olivat yhtenäinen valettu sylinteriryhmä, irrotettava sylinterikansi, vaihdettavat sylinteriputket, vesipumppu, laukaisumagneetto ja kansiventtiilit. Muihin merkkeihin verrattuna siinä oli jo jonkunlaista muotoiluakin, voidaan sanoa, että Wallis Cub Junior oli ensimmäinen traktorin näköinen traktori.

Venttiileillä manuaalivoitelu

Moottoriöljyjä pidettiin liikkeessä nokka-akselin käyttämällä mäntäpumpulla, mutta mistään painevoitelusta ei voitu puhua. Öljy vain pumpattiin kampiakselin alapuolella oleviin kaukaloihin, joista kiertokankien pohjissa olevat nokat poimivat öljyannoksensa ja liuskat saivat voitelunsa. Kampi- ja nokka-akselin voitelu oli roiskeiden varassa. Venttiilikoneistolle oli kyllä yhteys kampikammiosta, josta saattoi nousta kannelle öljyisiä höyryjä. Varsinainen voitelu tehtiin tippakannulla ennen työpäivän alkua ja tarvittaessa sen aikanakin.

Kierroslukusäätäjä ei ollut 100 vuotta sitten mitenkään harvinainen, regulaattori oli höyrykoneissakin, mutta Walliksessa sen toiminta perustui jäähdytysnesteen liikkeeseen, eikä keskipakovoimaan. Kun moottorin kierrokset laskivat, hidastui myös veden virtaus ja blokin etuosassa oleva kumikalvo vetäytyi taaksepäin. Kalvoon yhdistetty tanko oli yhteydessä kaasuttimeen ja kierrokset lisääntyivät. Jos moottori uhkasi villiintyä ja kalvo pullistui ulospäin, toimi menetelmä päinvastaisessa järjestyksessä.

Amerikkalaiset ajelivat 1910-luvulla vielä enimmäkseen bensalla, mutta Euroopassa suosittiin halvempaa petroolia. Tiettävästi tänne tuodut Wallis-traktorit muunneltiin petroolikäyttöisiksi englantilaisen maahantuojan The Ancona Motor Companyn toimesta.

Pienen bensatankin lisäksi varustesarjaan kuului Halliday-merkkinen kaasutin ja etulämmitin. Kaasuttimessa oli kaksi erillistä kohokammiota, joista toinen oli tarkoitettu bensalle ja toinen petroolille. Tällä järjestelmällä polttoaine voitiin vaihtaa ilman viivettä. Kun petroolimoottori pysäytetään pitemmäksi aikaa, on polttoaineeksi vaihdettava bensiini ja odotettava, että kohokammiossa oleva petrooli korvautuu kokonaan bensalla tai vaihtoehtoisesti kammio on tyhjennettävä. Wallis-kuski pystyi aloittamaan taukonsa ilman ylimääräisiä seremonioita.

Vähän puutteita

Kuten jo aiemmin on mainittu, Järvikylän Wallista on jossain vaiheessa entisöity, mutta ajokuntoiseksi saaminen vaatii vielä työtä. Moottorissa ei ole vakavia vammoja. Männät ja sylinteriputket ovat erinomaisessa kunnossa, eikä sylinteriseinämissä tunnu rappua, joka jää yleensä yläkuolokohtaan ylimmän männänrenkaan kohdalle. Männänrenkaat olisi hyvä uusia, kunhan jostain löytyisi passelin kokoiset. Kiertokankien alapäissä on sanomista, mutta niihin löytyy kunnostuskeinot.

Venttiilikoneistoon on tehty muutama ”pielavetinen”, jotka joudutaan korjaamaan. Maailmalla on muutamaan entisöityyn Cub Junioriin väsätty venttiilien voitelujärjestelmiä, mutta tässä tapauksessa kunnioitetaan alkuperäistä tippakannusysteemiä, ajokeikat kun eivät tule kestämään tuntitolkulla. Venttiilikoppa on kiinni kahdella ruuvilla, eikä sen irrottamisesta ja kiinnittämisestä ole isoa vaivaa. Ja tietääpähän varmuudella, että voitelusysteemi toimii...

Rumpukytkin on joskus hajonnut ja se on korvattu tavallisella levykytkimellä. Varaosalaatikosta löytyi joitakin alkuperäisen kytkimen osia, mutta ei tarpeeksi, joten on tyytyminen uuteen versioon. Toiminnassa ei ole eroa, eikä levykytkintä tarvitse säätää yhtä tiuhaan. Ja mikä tärkeintä, muutos ei näy päällepäin. Tämän verran saa entisöinnissäkin käyttää vilunkia. Tilanne olisi toinen, jos jostain löytyisi yllättäen Walliksen täydellinen kytkin, mutta se on hyvin epätodennäköistä.

Alkuperäinen KW-magneetto on kadonnut matkan varrelle, eikä samaa merkkiä löydä kovin helposti. Luultavasti sen tilalla tullaan käyttämään jotain samannäköistä Walliksen tyyliin sopivaa Boschia tai muuta vastaavaa vanhan ajan magneettoa.

Kirjallista tietoa saatiin Englannista

Ainoa varsinainen puute projektia aloitettaessa oli Wallis-aiheinen kirjallisuus. Harvinaista ja puutteellista traktoria entisöitäessä varaosakuvastosta, käyttöohjeesta ja esitteistä on uskomattoman paljon hyötyä. Niistä näkee mitä koneesta puuttuu, ja jos käytettävissä on hyviä kuvia, niiden perusteella on mahdollista tehdä osia kadoksissa olevien tilalle.

Onneksi englantilainen kovan luokan Wallis- ja Massey-Harris -harrastaja Malcolm Robinson tuli hätiin ja kopioi valtavan pinon hyvin monipuolista Cub Junior -materiaalia. Nyt käytettävissä on kaksi eri varaosakuvastoa hintatietoineen ja osanumeroineen, käyttöohje, petroolikaasuttimen rakennepiirustus ja useita esitteitä, joissa traktorin tekniikka, toiminta ja erinomaisuus selvitetään hyvinkin yksityiskohtaisesti. Malcolm Robinsonilta saatiin myös alkuperäiset värikoodit, tulevaisuudessa Wallis saa pintaansa hieman tummemmat sävyt. Runsaat kiitokset Malcolmille ja yhteystiedot toimittaneelle David Parfittille.

Traktorin kunnosta on nyt saatu selko ja se vahvistaa olettamusta, että ennen lumia saatetaan Joroisissa päästä kokeilemaan kyntöä hieman harvinaisemmalla konevanhuksella.

Lue myös juttusarjan ensimmäinen osa:

Wallis Cub Junior takaisin kyntökuntoon, osa I (KV9/2018)

Liittyvät artikkelit

Huokea teline juomapullolle

KV 05/2018 28.03.2018
Kiinnostuitko aiheista?