Waterloo Boy N, ”Polttaa kerosiinia täydellisesti” - Yhdenmiehen traktori

Waterloo Boy N1917–24, Waterloo, Iowa, USA. Valmistettu yhteensä 21 392 kappaletta.

Iowalainen puimakoneurakoitsija John Froelich kyllästyi hankalahoitoiseen ja monia tulipaloja sytyttäneeseen höyrytraktoriinsa. Niinpä paikallisen kyläsepän avulla asennettiin Robinson-höyrytraktorin alustalle 35-litrainen, 1-sylinterinen 20 hv:n Van Duzen-bensamoottori. Vaihteistossa oli yksi nopeus eteen ja taakse, voima kampiakselilta siirrettiin lattahihnalla, jonka kiristin toimi kytkimenä. Kone valmistui vuonna 1892 ja ensimmäisenä syksynä sillä puitiin pari miljoonaa kiloa vehnää ilman mainittavia ongelmia.

Samana vuotena valmistui myös Casen ja pennsylvanialaisten Dissingerin veljesten tekemät koneet, lajissaan ensimmäinen oli kolmisen vuotta aiemmin tehty Charterin itsekulkeva maamoottori. John Froelich kiinnostui alasta ja vuotta myöhemmin perustettiin paikallisten bisnesmiesten kanssa Waterloo Gasoline Traction Engine Co. Hanke hyytyi kuitenkin alkuunsa: neljästä koneesta saatiin myytyä kaksi ja nekin palautettiin. Vuonna 1895 yritys päätti keskittyä maamoottoreihin, minkä myötä uudeksi nimeksi otettiin Waterloo Gasoline Engine Co. Froelich häipyi tuossa vaiheessa kuvioista ja toimi loppuelämänsä sijoitusneuvojana. Vuosina 1896 ja -97 tehtiin vielä kaksi traktoria, mutta nekään eivät menestyneet. Waterloo-maamoottorit möivät hyvin, niinpä firma päätti pysytellä sivussa traktoribisneksistä ainakin toistaiseksi.

Kahdella sylinterillä menestykseen

Vuonna 1912 USA:ssa oli 31 traktorivalmistajaa, joiden yhteinen vuosituotanto oli 11 500 konetta. Parissa vuodessa tehtaiden ja traktoreiden määrä oli kaksinkertaistunut. Niinpä Waterloo Gasoline Engine päätti yrittää vielä kerran. Ensimmäinen 4-sylinterinen Waterloo Boy Standard oli vielä preeriavetäjä-tyyppiä, mutta vuonna 1914 esitellyt Waterloo Boy L- ja R-mallit olivat jo paljon kevyempiä.

Niissä oli makaavat 2-sylinteriset moottorit ja poikittaiset vaihteistot. Ohjaus oli tyyppiä mäkiauto, eli koko etuakseli kääntyi. Kuljettaja pysyi lämpimänä, sillä sylinterit olivat heti ohjauspyörän edessä. Waterloo Boy L oli prototyyppi, eikä sitä tehty yhtä kappaletta enempää, mutta R-mallia valmistui ensimmäisenä vuotena 25 kpl, seuraavana jo vajaat 400 ja vuonna 1916 peräti 2 155.

Vuoden 1917 mittaan esiteltiin uudistettu N-malli, jossa oli hieman tehokkaampi moottori, irrotettava sylinterikansi, 2-nopeuksinen vaihteisto ja paranneltu, mutta yhä avoin vähennyspyörästö. Herkästi jumittuva kartiokytkin oli vaihdettu varmatoimisempaan rumpukytkimeen. Useimmissa traktoreissa oli vielä bensamoottori, mutta Waterloo Boy pyöri halvalla petroolilla, tai amerikkalaisittain kerosiinilla. ”Polttaa kerosiinia täydellisesti” kerrottiin mainoksissa. Koska kuljettaja pystyi monista tuon ajan kilpailijoista poiketen hoitamaan kaikkia toimintoja yksinään, oli ”yhdenmiehen traktori” toinen usein nähty määritelmä.

Maailmansota oli ajanut Englannin vakavaan elintarvikekriisiin, jonka helpottamiseksi sinne ostettiin runsaasti amerikkalaisia traktoreita. Laivoihin lastattiin muiden muassa 4 000 Waterloo Boy R- ja N-mallia, jotka perillä markkinoitiin Overtime-merkkisinä. Eräs aktiivisimmista jälleenmyyjistä oli belfastilainen Harry Ferguson, joka alkoi tuolloin tehdä ensimmäisiä suunnitelmiaan tulevaisuuden traktorista ja työvälineistä.

John Deere oli 1910-luvun alusta lähtien pyrkinyt kasvaville traktorimarkkinoille, mutta oma kehitystyö takkuili. Niinpä sikariporras antoi myyntijohtaja Frank Sillowaylle valtuudet hankkia joku valmis tuote. Sillowayn mukaan USA:n paras merkki oli International, joka ei varmaankaan olisi myytävänä, mutta toiseksi parhaaksi rankatun Waterloo Boyn kanssa saatettaisiin päästä kauppoihin. Niinpä Waterloo Gasoline Engine Co. siirtyi marraskuun 14 päivänä 1918 Deeren hallintaan 2,35 miljoonalla dollarilla.

Tuotanto jatkui entisellä merkillä, mutta nyt traktorit maalattiin vihreän ja keltaisen yhdistelmällä. Näkyvimpiä teknisiä uudistuksia oli ohjauksen vaihtuminen kääntyvästä etuakselista kääntyviin pyöriin. Waterloo Boy oli nyt vahvoissa käsissä, mutta traktoritaivaalle ilmestyi synkkä, Fordson-merkkinen pilvi. Uusi kilpaileva merkki oli rakenteeltaan nykyaikaisempi ja puolta halvempi. Vuonna 1923 Fordin tehtaalla tehtiin viikossa enemmän traktoreita kuin Waterloossa vuodessa. Seuraavana vuotena Waterloo Boy korvattiin uudentyylisellä John Deere D:llä, jonka kysyntä kasvoi moninkertaiseksi. Kahdesta asiasta ei kuitenkaan luovuttu, Deeret pysyivät 2-sylinterisinä vielä 37 vuoden ajan, väritys säilynee samana ikiajat.

Turkulaista markkinointiyritystä

Viimeiset Waterloo Boyt olivat hankalia myytäviä. Halpaa konetta hakeva osti mieluummin Fordsonin ja edistyksellistä tekniikkaa arvostava Deeringin. Amerikassa oltiin traktoriasioissa jo hyvinkin valveutuneita ja muuallakin seurattiin kehitystä. Sen sai huomata turkulainen Maamiesten Kauppa Oy, jolla oli John Deere-aurojen ja kiehutusjäähdytteisten Waterloo-moottoreiden edustus.

Aurat tekivät kauppansa ja moottorit olivat sikäli suosittuja, että niistä tehtiin Suomessa useita jäljitelmiä. Waterloo Boy -traktori ilmestyi valikoimiin keväällä 1924, mutta siitä ei innostuttu, vaikka ”Waterloo-traktorilla voi suurimmalla helppoudella kyntää 10 tuumaa syvään”. Vielä syksyllä 1926 sitä tarjottiin 3-siipisine auroineen huomattavalla alennuksella. On mahdollista, että jonkin varsinaissuomalaisen tilan peltoja on kynnetty jo 1920-luvulla keltavihreällä traktorilla, mutta todennäköisemmin se on paloiteltu uusiokäyttöön.

Kimmo Kotta

Liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?