Haaveena kotimainen kaivinkone - Vaijerikoneista hydraulisiin kaivurikuormaajiin

Kuusikymmentä vuotta sitten Suomi eli voimakasta rakentamisen aikaa. Maamme oli teollistumassa vauhdilla ja elinkeinoelämä sekä kaupunkeihin muuttava väestö tarvitsivat uusia taloja ja teitä. Metsänhoidon ja maatalouden tehostaminen edellytti puolestaan laajoja ojituksia. Työvoimaa olisi ollut tarjolla jopa yli tarpeen, mutta koneista oli kova pula.
Santahaminan konepajan ensimmäinen kaivinkoneproto kuvattuna konepajaa lähellä sijainneella laiturilla 1954. Tämä kone poikkesi melko tavalla myöhemmistä ja esimerkiksi kaivulaitteen käännön sylinteri oli vielä tässä vaiheessa sijoitettu pystyasentoon kiinni vasempaan takatolppaan. Pian huomattiin, että tarvitaan suurempi sylinteri, jotta kääntövoima riittäisi ja silloin sylinteri sijoitettiin ohjaamon yläpuolelle. Kone edusti aikansa uusinta tekniikkaa ja sen edistyksellisyyttä kuvaa se, että kyseinen kone oli todennäköisesti ensimmäinen Euroopassa valmistettu hydraulinen traktorikaivuri.

Sodan päätyttyä maamme teollisuus joutui ensimmäiseksi kokoamaan voimansa selvitäkseen sotakorvauksista. Pian kuitenkin käynnistettiin suunnitelmat kotimaisen kysynnän tyydyttämiseksi. Monien muiden koneiden ohessa kaivinkoneista oli huutava pula.

Taloja, teitä, tehtaita ja voimalaitoksia olisi pitänyt kiireesti rakentaa, mutta maassa oli vain satakunta kaivinkonetta, jotka pääasiassa olivat suuria vaikeasti liikuteltavia koneita. Liittoutuneiden ylijäämävarastoista tuli puskutraktoreiden ohessa joitain kymmeniä 10–20 tonnin painoisia koneita, mutta ne eivät riittäneet kuin kiireellisimpiin töihin.

Vuonna 1947 alettiin suunnitella kevyen kaivinkoneen valmistusta lähes samaan aikaan kolmessa yrityksessä. Rolac Oy suunnitteli ensin Åkerman-lisenssikaivinkoneiden teettämistä Lokomon konepajalla. Hanke raukesi nopeasti, sillä Lokomolla lisenssituotannon havaittiin olevan taloudellisesti kannattamatonta.

Hankkeen kariuduttua Rolac teki sopimuksen porvoolaisen Aug. Eklöfin Konepajan sekä Varkauden Konepajan kanssa. Ensimmäinen Åkerman-lisenssillä tehty kone oli Porvoossa rakennettu Pikku-Jussi vuonna 1949.

Ensimmäiset Suomessa suunnitellut kaivinkoneet

Hylättyään Rolacin lisenssisopimuksen Lokomo oli päättänyt suunnitella aivan oman kaivinkoneen. Lokomo sai ensimmäiset kaksi prototyyppiä valmiiksi vuonna 1948–49 ja ensimmäinen sarjatuotantokone valmistui vuoden 1950 alussa.

Raahessa Ruona Oy sai oman kaivinkonesuunnitelmansa valmiiksi lähestulkoon samaan aikaan, mutta onnistui esittelemään ensimmäisen oman koneensa julkisuudessa hieman ennen muita. Roy-nimellä tehdyt koneet tulivat myyntiin 1950, mutta nimi oli lähes välittömästi vaihdettava, sillä Radioliikkeiden Oy oli rekisteröinyt Roy-nimen. Roy vaihdettiin Ruonaksi.

Ruona Oy ajautui pian vararikkoon. Toimintaa jatkamaan perustettiin uusi yhtiö Raahe Oy. Se jatkoi kaivinkoneiden valmistusta vanhojen piirustusten pohjalta.

Raahe Oy toi 1950-luvun puolessa välissä markkinoille myös vaijereilla toimivan mekaanisen traktoriin liitettävän kaivulaitteen nimellä Temmes. Sen olivat keksineet temmesläinen maanviljelijä Hannes Pehkonen ja kempeleläinen kuorma-autoilija Eeli Lempinen vuonna 1953. He tekivät koneen prototyypin puusta, koska eivät pystyneet hankkimaan terästä.

Kaikki edellä kerrotut koneet olivat vaijereilla toimivia kaivinkoneita. Se teki niistä liian kömpelöitä käytettäväksi hankalassa maastossa ja esimerkiksi metsäojitus ei näillä koneilla ollut järkevää.

Hydrauliikka on tulevaisuuden tekniikkaa

Ulkomailta oli kantautunut tietoa hydrauliikan käyttömahdollisuuksista kaivukoneissa. Hydrauliikka sinänsä ei ollut täysin uusi asia, sillä maailmansodan aikana sitä oli alettu hyödyntää monin tavoin. Etenkin tykistö käytti hydrauliikkaa.

Tästä syystä oli luonnollista, että mietittäessä Puolustusvoimien konepajatoiminnan jatkoa rauhan oloissa, alettiin ensimmäiseksi etsiä sopivaa käyttöä hydrauliikan osaamiselle. Helsingissä sijainneessa puolustusvoimien Santahaminan konepajassa oli sodan aikana korjattu muun muassa kenttätykkejä.

Konepajan johto oli ilmeisesti päässyt tutustumaan amerikkalaista alkuperää olleeseen traktoriin kiinnitettävään hydrauliseen kaivulaitteeseen. Sellaisen ajateltiin olevan erityisen sopiva Suomen olosuhteisiin, koska sen valmistuskustannukset saataisiin pysymään kohtuullisina. Mikä tärkeintä: traktoriperustainen kone pystyisi siirtymään omin voimin työkohteesta toiseen.

Santahaminan kaivinkone

Tuloksena oli vuonna 1954 valmistunut Fordson-alustainen kaivinkone, jolla annettiin nimeksi yksinkertaisesti Santahaminan kaivinkone. Kone herätti runsaasti huomiota ja siitä julkaistiin uutinen muun muassa Maaseudun Tulevaisuudessa 27.7.1954.

Lehti kirjoitti: ”Maataloutemme on työskenneltävä kuivatuskysymysten parissa enemmän kuin useampien muiden maiden. Kuitenkin meiltä on puuttunut traktoriin kytkettävä pienikokoinen kaivinkone, joka soveltuu viemäreiden kaivuun. Nyt on kotimaassa valmistunut tällaiseen tehtävään rakennettu kaivinkone. Kuvamme esittää ensimmäistä kappaletta.”

Santahaminassa sijainnut konepaja paloi 1957. Siihen mennessä kaivureita oli ehditty tehdä jo 112 kappaletta. Puolustusvoimat päätti siirtää valmistuksen Vammaskoskelle, jonne oli sodan aikana rakennettu konepaja.

Uuden valmistuspaikan johdosta kaivinkoneelle annettiin nimeksi Vammas. Kansan suussa nimi sai pian muodon Riuku-Vammas, mikä kuvasi koneen hieman omalaatuista rakennetta.

Pienistä teknisistä puutteista huolimatta Riuku-Vammasta myytiin hyvin. Koneita valmistui lähes 1 500 kappaletta vuoteen 1968 mennessä, jolloin mallin valmistus loppui. Kaivinkonetuotantoa Vammaskosken konepaja jatkoi Korpraali- ja Kersantti-kaivureillaan.

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Hydrauliikka nähtiin tulevaisuuden tekniikkana. Sen varsinainen läpimurto oli 1950–60-luvun vaihteessa, jolloin kaikki konevalmistajat pyrkivät soveltamaan sitä omissa tuotteissaan.

Ulkomaisen lisenssin turvin Suomessa alkoi Hydro-Master-kaivulaiteen valmistus vuonna 1957 Helsingissä Työstö-Valu Oy:n konepajassa. Pari vuotta sen jälkeen Auran Rautateollisuus Oy (ARA) kokeili englantilaisen JCB Hydra Digga -kaivulaitteen valmistusta, mutta luopui pian ajatuksesta, sillä kyseinen malli ei kestänyt täkäläistä maaperää.

Hieman paremmin menestyi naantalilainen Myllykone Oy, joka kehitti ulkomaisten esikuvien avulla oman Ahma-kaivulaitteen. Ahmojen valmistus jatkui usean vuoden ajan ja 1960-luvun puolivälissä sitä myytiin Fordin piirimyyjien kautta.

Myös Rolac Oy koetti saada osuutensa markkinoista omalla Hydro-Jussilla, jota oli tarkoitus alkaa valmistaa Porkkalan konepajassa. Suunnitelmista luovuttiin pian, kun huomattiin, että koneella ei ollut menestymisen mahdollisuuksia.

Yhdistelmäkaivurista tulee Suomen yleisin kaivinkone

Suomalaisten yhdistelmäkaivureiden aikakauden aloitti varsinaisesti T. Syväsen Konepaja Ky vuonna 1963 ryhtyessään valmistamaan Loimaalla traktorikaivureita, joissa oli Ukko-James-etukuormaaja ja James 600 -kaivulaite. Nämä koneet myytiin Hankkijan kautta, josta seurasi, että peruskoneena käytettiin Massey-Fergusonia.

Lännen Sokeri sai oman Ukko-Mestarinsa myyntiin seuraavana vuonna ja se kiilasi nopeasti eniten myydyksi kaivurimalliksi. Lännen kaivureita myytiin ensin Kone-Dieselin ja sittemmin 1968 alkaen myös Keskon kautta ja peruskoneena oli sen vuoksi aluksi Nuffield. Se vaihtui myöhemmin Leylandiksi.

Molempien valmistajien kaivureita asennettiin samaan aikaan myös Valmet-traktoreihin, joita myytiin Valmetin oman organisaation kautta. Valmetilla oli merkittävä markkinaosuus traktoreissa, mikä teki myyntikanavasta tärkeän.

Komponenttirakenne ja runko-ohjaus

Yhdistelmäkaivureiden tehovaatimukset kasvoivat koko ajan ja 1970-luvulla oltiin siinä tilanteessa, että normaali traktori ei enää kestänyt kaivulaitteen tuomia rasituksia. Kone tarvitsi oman rungon, johon kaivulaite ja kuormain kiinnitettäisiin.

Lännen Tehtaat kehitti aluksi niin sanotun kolmipistekiinnitysrungon, joka otti kaivulaitteen aiheuttaman kuorman. Syväsen Konepaja esitteli vuonna 1975 James 80 C:n, joka oli koottu yhtenäisen runkorakenteen ympärille ja sen kohdalla alettiin puhua komponenttirakenteisesta kaivurikuormaimesta.

Kehitys näkyi myös hydrauliikassa. Työskentelyä sujuvoittava kaksipainehydrauliikka tuli James- ja Valtra J-koneisiin 1977. Seuraava suuri harppaus oli runko-ohjauksen käyttöönotto. Varsinainen ensimmäinen laajemmin myyty malli oli Lännen C110 vuonna 1984. Tosin Lännen tehtailla oli jo 10 vuotta aikaisemmin kokeiltu runko-ohjausta, mutta aika ei vielä silloin ollut kypsä.

Ympäripyöriviä kaivinkoneita tehtiin Suomessa runsaasti vielä 1980-luvulla. Lokomon putoaminen pois 1985 oli iso takaisku kotimaiselle konevalmistukselle, sillä mallisto oli vihdoin kehittynyt kilpailukykyiseksi ulkomaisiin koneisiin nähden. Lännen Tehtaat jatkoi vielä 2000-luvun kynnykselle ympäripyörivien kaivinkoneiden valmistusta, mutta nykyisin kaivinkonevalmistuksesta jäljellä ovat enää kaivurikuormaimet.

kuvat: valmistajat, SML ry:n arkisto

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?