Suomentraktori Valmet - Kotimaisen traktorin lopullinen läpilyönti

Vaasan ja Takran lisäksi aloiteltiin 1940-luvulla kolmannenkin kotimaisen traktorin tuotantoa, mutta alku oli huomattavan hankalaa. Sopivasti amerikkalaista esikuvaa kopioimalla syntyi Pikku-Valmet ja puolenkymmentä vuotta myöhemmin oltiin jo valmiita dieselaikaan. Moni tuon ajan vahva merkki on poistunut kuvioista, mutta Valmetin historia jatkuu yhä.
Vuonna 1951 valmistui kymmenen traktorin protosarja, varsinaiseen tuotantoon päästiin seuravana vuotena, jolloin tehtiin jo 75 Valmetia. Niitä esiteltiin kaikissa ”olumppiakesän” maatalousnäyttelyissä. Työkonevalikoimaan kuuluivat Fiskars-aura, Sampo-äes, omaa tuotantoa ollut niittokone ja Seniorin (SAC) toimittama lypsyvarustus.

Puolustuslaitoksella oli useita tehtaita, joiden tuotantosuuntaa oli jatkosodan päätyttyä muutettava. Aseille ei ollut enää entisenlaista kysyntää ja Moskovan välirauhansopimuskin edellytti ainakin osittaista tuotannon alasajoa. Armeijan miehistövahvuus oli tarkoin määritelty ja pelättiin, että venäläiset saattavat laskea asetehtaiden työläisetkin sotilaiksi. Vuonna 1946 laitokset yhdistettiin ja yhteiseksi nimeksi otettiin Valtion Metallitehtaat, eli VMT. Tehtaiden työllisyystilanne oli turvattu pitkäksi aikaa, sotakorvaustuotteissa kun riitti tekemistä yli voimavarojen. Sotakorvausten päättymisen jälkeenkin olisi elämää, niinpä tehtaille etsittiin myös sopivia siviilituotteita. Pulaa oli kaikesta, erityisen kova vaillinki oli traktoreista.

Pahoja alkuhankaluuksia

Valtion Tykkitehtaalla, Jyväskylän Rautpohjassa, oli jo syksyllä 1944 suunniteltu traktoriteollisuuden aloittamista. Ruotsalaisella Bolinder-Munktell Ab:lla oli pätevä puukaasutraktori G BMV-1 ja tehdasta kiinnosti sen lisenssivalmistus. Sopimus syntyi muutamassa kuukaudessa ja sen nojalla tykkitehdas olisi saanut tehdä traktoreita kotimarkkinoille 10 vuoden ajan. Ensialkuun tilattiin moottorit ja voimansiirto-osat 50 traktoriin, myynnistä ja huollosta oli tehty alustavat sopimukset Hankkijan ja Laborin kanssa. Hienoon lentoon noussut idea tuli kuitenkin siipirikkona alas. Osatuonteihin ja lisenssimaksuihin tarvittiin 450 000 kruunua, mutta Lisenssivirasto ei myöntänyt äyriäkään, joten hanke piti haudata.

Mikään vetovoimapulan yleisratkaisu ei Munktell olisi ollut. Se oli kallis, vanhanaikainen ja sen ajan koneeksi melko suuri. Ainoita mahdollisia asiakkaita olisivat olleet suurtilat, joita oli rajallinen määrä.

Englantilainen insinöörimajuri Douglas Pobjoy oli niittänyt mainetta etevänä lentokonemoottoreiden suunnittelijana. Sotien jälkeen hän laajensi reviiriään traktoripuolelle ja ensimmäinen asiakas oli VMT. Heinäkuun alussa 1948 Pobjoy kävi esittelemässä 1-sylinteristä 12 hv:n traktorikeksintöään suomalaisille ja kauppoihin päästiin. Paluumatkalla SAS:n DC6-matkustajakone ja Englannin ilmavoimien Avro York -kuljetuskone törmäsivät Northwoodin yläpuolella Lontoon luoteiskolkassa, ja kaikki koneissa olleet 46 henkilöä menehtyivät. Samalla tuhoutuivat Pobjoyn mukana olleet traktoripiirustukset.

VMT:n väki onnistui tekemään hallussaan olleilla vajavaisillakin piirustuksilla kolme, tai joidenkin tietojen mukaan viisi prototyyppiä vuoden 1949 aikana. Jotain olennaista tietoa oli kuitenkin menetetty Pobjoyn mukana, koska ensimmäistä koekappaletta ei saatu käynnistymään millään keinolla. Pääjohtaja Yrjö Vesan mielenkiinto laski nopeasti ja hänen käskystään traktorit piti romuttaa välittömästi. Vaikka Pobjoyn keksintö olisi käynnistynytkin, niin tokkopa se olisi edennyt tuotantovaiheeseen asti. Toteutukseltaan hyvin omituinen traktori kun olisi soveltunut korkeintaan juurikasmaan haraukseen, jos siihenkään.

Piikkilangankiristäjällä vauhtiin

Nolon Pobjoy-vaiheen jälkeen VMT: llä todettiin, että olisi otettava mallia toimivista koneista ja työstettävä se lopulliseen muotoonsa omin voimin. Niinpä Olavi Sipilän johtama suunnittelijaryhmä kokoontui puretun Farmall Cub -traktorin ympärille, jonka jälkeen suuntaviivat alkoivat selvitä.

Ensimmäisessä prototyypissä, joka nimettiin Pikku-Jehuksi, oli melko runsaasti Farmallin osia, kuten vaihteisto ja vetopyörästö. Traktorista tuli kerralla toimiva ja koeajojen jälkeen oltiin valmiita siirtymään varsinaiseen projektiin.

Kymmenen traktorin koesarja valmistui vuoden 1951 aikana Tourulan Kivääritehtaalla. Samana vuotena Valtion Metallitehtaista oli tehty osakeyhtiö ja vaihdettu nimeksi Valmet Oy, mikä oli sopiva myös traktorimerkiksi. Osien tekemiseen sovellettiin mahdollisimman paljon entisiä työkoneita: ilmanpuhdistimet prässättiin kranaattipuristimilla, ammussorveista muunneltiin työkalut voimansiirtokoteloiden työstämiseen. Tehtiinpä yhteen traktoriin runko peräti tykinputkesta. Koesarjan koneista löytyi paljon parannettavaa, Vakolassa kokeiltavana ollut traktori jouduttiin kuskaamaan kolmena kappaleena testipaikalta.

Seuraavan vuoden 75 traktorin tuotantosarja oli jo paljon parempi, mutta petrattavaa siitäkin löytyi. Valmetissa oli jousikevennetty mekaaninen nostolaite, mutta sen perään eivät käyneet minkään muun traktorin työkoneet. Niinpä siihen teetettiin omat nimikkovälineet. Fiskars teki 1-siipisen 14” auran, Rosenlew 160-senttisen lapiorullaäkeen ja Muko Oy 150-senttisen kultivaattorin. Keskiniittokone oli omaa tuotantoa, mutta 5 jalan terä McCormickin tekemä. Erikoisempi työväline oli lypsykone, jolle otettiin alipaine imusarjasta tai erillisellä alipainepumpulla. Joku lienee käyttänyt Valmetia lehmien aitaamiseenkin, koska sitä alettiin kutsua Piikkilangankiristäjäksi.

Uusi kotimainen traktori oli maatalousnäyttelyissä ja työnäytöksissä herättänyt sikäli suurta kiinnostusta, että vuonna 1953 tehtiin jo 899 traktoria, millä määrällä Valmet meni myyntitilastojen kakkoseksi, ykkösenä oli Zetor. Tuontisäännöstely oli kumpaisenkin merkin paras myyntimies. Seuraavana vuotena ykköstilaa hallitsi Valmet 1 532:llä traktorilla, mutta 2 135 traktoria vuonna 1955 riitti enää kolmanteen sijaan, koska Fordsonia ja Fergusonia oli onnistuttu tuomaan päälle 2 700 kappaletta per merkki. Tuossa vaiheessa alkuperäisen Valmetin tuotanto oli jo päättymässä, tilalle oli tullut hieman tehokkaampi ja monelta osin paranneltu malli 20.

Dieselkauteen

Valmet oli myynyt hyvin, mutta jatkossa minikokoisten traktoreiden kysyntä tulisi vähenemään. Traktoreita oli alettu käyttää metsätöihin ja muuhun raskaampaan urakointiin, eikä Valmetista ollut sellaisiin savotoihin. Tuontisäännöstelykin tulisi päättymään, jolloin kilpailutilanne muuttuisi olennaisesti. Näissä merkeissä Valmetilla alettiin suunnitella uutta keskiraskasta mallia. Takra oli lopettanut traktorituotantonsa, joten Valmetilla olisi senkin puolesta mahdollisuudet menestyä pari luokkaa suuremman traktorin tekemisessä.

Uuden mallin suunnitteluun oli käytettävissä pitkänlinjan kokemusta, sillä Valmetin pääjohtajaksi oli vuonna 1954 nimitetty Gustaf Wrede, joka oli 1910-luvun lopulla toiminut Kullervo-traktorin pääsuunnittelijana. Tiimin johtoon tuli Takran leivistä Valmetille palannut Olavi Sipilä.

Bolinder-Munktell oli 1950-luvun alussa tehnyt erinomaisen 3-sylinterisen suorasuihkutusdieselin ja samantapainen moottorityyppi valittiin myös uuden Valmet-mallin nokalle, suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Linnavuoren moottoritehdas. Kuusinopeuksisen kertojavaihteiston tekniikka oli opiskeltu David Brownista, mutta polttoainesäiliön sijoittaminen kytkimen ja vaihteiston väliseen valurunkoon oli taatusti oman aivoriihen tulos. Traktorin pohja oli tasainen ja maavaraa riittävästi, mistä oli etua metsätöissä.

Marraskuun puolivälissä 1956 esiteltiin Helsingin Messuhallissa 1 700-kiloinen ja 37-hevosvoimainen Valmet 33D arvovaltaiselle kutsuvierasjoukolle. Kokonaan uuden traktorimallin valmistuminen suunnittelun aloittamisesta kokonaiseksi traktoriksi oli kestänyt reilut puolitoista vuotta, mikä oli tuotekehityksen kannalta liian lyhyt aika. Erityisen paljon ongelmia oli tiloille myytyjen traktoreiden voimansiirroissa ja nostolaitteissa. Vakolan testeissä traktorin ominaisuudet todettiin hyviksi, mutta kestävyydestä annettiin arvosanaksi hyvin huono. Muiden merkkien kohdalla se olisi tiennyt varmaa myyntikieltoa, mutta Valmetin tapauksessa ymmärrettävästi joustettiin. Pahimmat vaivat saatiin korjattua ja seuraava malli 359D oli jo paljon tasokkaampi. Noteerattiinhan se sikäli hyväksi koneeksi, että brasilialaiset alkoivat tehdä sitä omassa tehtaassaan São Paulon lähistöllä vuoden 1960 lopusta lähtien. Erona suomalaiseen malliin oli MWM:n moottori.

Muotoja ja synkronointia

Kun ensimmäiset Valmetit valmistuivat Brasilian tehtaalla, esiteltiin täällä viileämmässä ilmanalassa uutuusmalli 361D. Tekniikkaakin oli paranneltu, mutta mainittavin ero edeltäjään oli teollisuusmuotoilija Jukka Pellisen luomassa ulkonäössä.

Valmet 361D varmisti lopullisesti merkin nousun Suomen kärkikolmikkoon. Reilu vuosi myöhemmin sen vakiovarusteisiin lisättiin tuolloin runsasta keskustelua herättänyt tasauspyörästönlukko ja jonkin ajan kuluttua uusittiin hydrauliikkaa. Brasilian hyvistä kokemuksista rohkaistuneena Valmet perusti traktoritehtaan myös Portugaliin, mutta toiminta hyytyi 700 traktorin jälkeen.

Syksyllä 1964 tuli vuoroon Valmet 565, jossa oli muutama lisähevosvoima, mutta varsinainen uutuus oli sen osittain synkronoitu vaihteisto. Mikään maankaatoihme ei synkrovaihteisto enää tuolloin ollut, vaikka Valmetin laatikkoa on mainostettu lajissaan maailman ensimmäiseksi. Synkronoituja vaihteita löytyi tuolloin myös Fiatista, saksalaisesta Internationalista ja ranskalaisista Massikoista. John Deerellä oli jo täysverinen power-shift.

565:n kauppa kävi vähintään entiseen tahtiin ja kun Fordsonin vaihtuminen Fordiksi söi alussa sen markkinaosuuksia, pääsi Valmet nousemaan tilastokakkoseksi. Vuoden 1965 lukema oli komeat 2 981 traktoria, MF oli sata traktoria parempi.

Hieman aiemmin Valmet oli aloit- tanut suuntautumisen myös metsäkonepuolelle. Ensimmäinen 363D- malli oli koottu Valmet 361:n osista, nelivetoinen runko-ohjattu juontotraktori painoi varusteineen nelisen tonnia. Seuraavassa versiossa 865 oli 565:n voimansiirto ja 4-sylinterinen 80 hv:n moottori, vuosikymmenen lopulla siitä kehitettiin myös kuormankantajamalli, sekä armeijalle Terra-maastoajoneuvo. Maataloustraktoreiden osista tehdyistä metsäkoneista tuli huomattavasti kilpailijoita halvempia, mutta tämä saavutettiin kestävyyden kustannuksella. 1970-luvun alussa esitellyissä kokonaan uudistetuissa metsätraktoreissa enimmistä kestävyysongelmista päästiin.

Lisää tehoa ja mukavuutta

Puutavara-ajurit, kaivuriurakoitsijat ja ennen kaikkea TVH kaipailivat järeämpää traktorimallia. Boxer-Volvon lisenssivalmistuksesta oli käyty neuvotteluja, mutta sopimuksessa oli liikaa reunaehtoja, joten traktori päätettiin tehdä itse. Valmetilta löytyi 4-sylinterinen, 4,18-litrainen 80 hv:n moottori, mutta voimansiirto piti hankkia ulkopuoliselta toimittajalta. Kauppoja hierottiin amerikkalaisvalmistajien kanssa ja lopulta uuteen isoon Valmet-malliin tuli Case 730:n voimansiirtokokonaisuus. Moottorin lisäksi omaa tuotantoa olivat hydrauliikka, etuakseli sekä tietenkin pellit.

Valmet 80 -prototyyppiä esiteltiin kesän 1963 maatalousnäyttelyissä ja monissa Valmetin omissa näytöksissä. 4-siipistä Fiskars-auraa vetäneen maatalousmallin lisäksi näytillä oli Ukko-Mestari-kaivurilla varustettu traktori, sekä järeä ARA-etukuormaaja.

Varsinainen tuotantomalli 864 saatiin markkinoille seuraavana vuonna, erona prototyyppiin oli erilainen konepelti ja maski. Maatalouskäyttöön isoa Valmetia ei juurikaan ostettu, mutta maansiirtotöihin hyvinkin runsaasti. Paras asiakas oli TVH, joka helmikuussa 1965 teki 150 traktorin kertatilauksen.

Valmet 864 oli vain välivaihe, 1966 valmistui jo uuden malliston ensimmäinen prototyyppi. Kaatumisen kestävästä ohjaamosta tai turvakehikosta oli lähiaikoina tulossa pakollinen varuste kaikkiin uusiin traktoreihin, joten traktoreihin päätettiin asentaa kiinteä turvaohjaamo jo tehtaalla. Hytit saatiin kohtuullisen hiljaisiksi asentamalla ne kumityynyjen varaan, runsaat toppauksetkin auttoivat asiaa. Lisämukavuutta saatiin lämmityslaitteesta ja hydro-ohjauksesta. Vaihteisto oli kokonaan synkronoitu ja kepakot automaiseen tapaan oikealla sivulla. Nostolaitteessa oli vetovarsitunnustelu ja toisiopainonsiirtojärjestelmä. Kaiken kruunasi muista merkeistä radikaalisti poikkeava muotoilu.

Valmet 900 esiteltiin keväällä 1967. Muutamat ensimmäisiä kappaleita ostaneet urakoitsijat ovat kertoneet, että vuotta tai mieluummin kahta pitempi tuotekehitysaika ei olisi ollut pahasta. Jokseenkin samoilla opeilla tehty malli 700 tuli saataville seuraavana vuonna, samoin 565:stä hieman paranneltu Valmet 500. Malliston tehokkain traktori, turboahdettu Valmet 1100 valmistui kevääksi 1969. Saman vuoden syyskuussa traktorituotanto siirrettiin Tourulasta Suolahteen.

Isännän työhuoneesta vieläkin hiljaisempi

Malliston pienimmän Valmet 500:n muutokset edeltäjään nähden olivat melko vähäisiä, eikä sen ohjaamo ollut lähellekään samaa tasoa kuin suuremmissa malleissa. Tilanne korjaantui vuonna 1971 julkistetun 502:n myötä. Perustekniikassa ei ollut kovin mullistavia uutuuksia, mutta traktorin muotoilu ja ergonomia olivat omaa luokkaansa. Lähes kaikkien kilpailevien merkkien ohjaamoissa oli sietämätön meteli, mutta Valmetin hytissä melutaso pysyi kuulolle turvallisessa 85 desibelissä. Hallintalaitteiden sijoittelu noudatteli samaa pätevää linjaa kuin aiemmissa suurissa malleissa, lattia oli tasainen ja näkyvyys hyvä.

Seuraavat uudistukset tehtiin malliin 700, joka muuntui suurin piirtein edellä kuvatuilla muutoksilla Valmet 702:ksi. Samoin malliston lippulaiva 1102, joka tuli saataville vuonna 1973. Valmet nousi tuolloin myyntitilastojen kärkeen, missä se on siitä lähtien myös pysynyt.

Vuoden 1975 uutuuksia olivat 702:n 102-hevosvoimainen turboversio Valmet 702S, sekä 6-sylinterinen telitraktori 1502, joka ei kovista ennakko-odotuksista huolimatta aiheuttanutkaan kovin laajaa kiinnostusta ainakaan ostavissa asiakkaissa. Hieman myöhemmin esiteltyjä uusia malleja olivat 3-sylinterinen 602 ja 702:n, 702 S:n ja 1102:n nelivetoversiot. Ennen vuosikymmenen vaihtumista saatiin markkinoille vielä uusi kirkasvärinen mallisto, jonka 4-sylinterisiiin traktoreihin oli vaihdettu parisataa kuutiosenttiä suurempi ja pitkäiskuisempi moottori. 1102:n tilalle tuli Comprex-paineaaltoahtimella varustettu verrattoman pahaääninen Valmet 1203.

Keltaiset Valmetit päättivät yhden aikakauden kotimaisessa traktorihistoriassa. 1970-luvun lopussa alkanut yhteistyö Volvo-BM:n kanssa tuotti vuonna 1982 esitellyn upouuden Volvo BM Valmet -traktorisarjan, jossa yhdistyivät kahden pohjoismaisen kokeneen valmistajan tietotaidot. Sen jälkeen on tapahtunut paljon – tekniikka on kehittynyt valtavilla harppauksilla, keskitehot ovat kasvaneet huikeisiin lukemiin, traktoreita ei tehdä enää varastoon, vaan jokaiselle koneelle on osoite jo liukuhihnan alkupäässä, tehtaan omistaja on vaihtunut muutamaan otteeseen ja merkki on muuttunut Valtraksi. Yhtäkaikki se on kuitenkin edelleen suomalainen traktori, joka on kestänyt tiukassa kisassa jo yli 65 vuoden ajan.

 

Kiinnostuitko aiheista?