Appeenteko on taitolaji - Pötsi määrää tahdin

Seosrehumenetelmän suosio nautakarjan ruokinnassa on kasvanut tasaisesti. Periaatteessa yksinkertainen menetelmä vaatii kuitenkin tietoa, taitoa ja toimivaa tekniikkaa, että märehtijä saa parasta mahdollista evästä.
Nautaeläin on mestari lajittelemaan rehua näennäisesti tasaisesta seoksesta. Väki- ja karkearehujakeet olisi saatava tarttumaan toisiinsa hyvin.

Ape- eli seosrehuruokinnan suosiolle ei näy loppua. Suomeen 1990-luvun lopulla rantautunut ruokintamenetelmä koetaan selkeänä ja yksinkertaisena tapana jakaa liha- ja lypsykarjan rehu.

Teknisesti menetelmä on yksinkertainen, kun yhdellä työkoneella, esimerkiksi hinattavalla apevaunulla, voidaan hoitaa koko nautakarjan ruokinta. Viljelijän näkökulmasta katsottuna seosrehuruokinnassa korostuvatkin tekniset seikat, kuten apevaunun tai kiinteän sekoittimen käyttömukavuus, tehokkuus, luotettavuus ja hinta.

Seosrehuruokinnan asiakkaan eli nautaeläimen kannalta ruokintakaluston teknisillä seikoilla ei kuitenkaan ole merkitystä. Eläin ei piittaa tekniikasta, mutta toimiva tekniikka auttaa naudan hyvinvointia ja tuotantovaikutusta edistävän rehuseoksen teossa.

Lehmän ruokinta on pötsin mikrobien ruokintaa

Naudan ruokinta tarkoittaa käytännössä sen ruuansulatuselimistön keskuksen, pötsin ja sen mikrobien, ruokkimista. Pötsin toiminta perustuu sen bakteerikantaan, joka muuntaa naudan luontaisen ravinnon, nurmirehun, sisältämän proteiinin ja energian naudan elimistölle sopivaan muotoon.

Pötsin bakteerit ovat varsin vaativia elinolosuhteidensa, erityisesti happamuuden, suhteen. Pötsin bakteerien optimaalisen toiminnan kannalta pötsin pH:n pitäisi olla 5,8–6,5. Mitä tasaisempana pötsin pH saadaan pysymään, sen parempi naudan hyvinvoinnin ja tuotannon kannalta.

Nautaeläin tasoittaa pötsin pH:n laskua märehtimällä. Märehdinnän aikana lehmän aineenvaihdunta erittää sylkeä, joka sekoittuu suussa rehuun ja kulkeutuu märehdityn rehun mukana pötsiin nostaen pH:ta. Sylkeä lehmä erittää jopa 90–250 kg päivässä.

Pötsin pH:n kannalta paras ruokintatapa olisi korsirehuruokinta. Kun tavoitellaan korkeaa tuotantoa, lisätään rehuseokseen kuitenkin korkeamman tuotannon tarpeisiin valkuais- ja väkirehuja. Väkirehut ja valkuaistiivisteet sulavat ja alkavat bakteeritoiminnan seurauksena käydä pötsissä nopeasti. Rehun sulaessa muodostuu erilaisia happoja, mikä laskee pötsin pH:ta.

Rehua silputtava sopivasti

Pötsissä rehu on kerroksittain. Alimpana on nestemäinen kerros ja ylimpänä bakteereiden hajotustoiminnan tuottamaa kaasua. Välissä olisi oltava kerros kirjaimellisestikin karkeaa rehua, ns. tehollista kuitua, joka raapii ja tökkii pötsin seinämiä ja stimuloi näin nautaa ja sen pötsiä märehtimään.

Tässä vaiheessa kuvaan mukaan astuu seosrehun valmistuksen tekniikka. Suomen oloissa tehollinen kuitu on käytännössä olkea tai nurmirehun korsia. Seosrehua tehtäessä merkitystä on korsien pituudella. Jos ruokintapöydällä korsimateriaali on pidempää kuin naudan turvan leveys, pystyy eläin valikoimaan rehua. Jos se on lyhyempää, ei valikointia voi tehdä, vaan kaikki korsimassa syödään.

Seosrehua on siis silputtava juuri sopivasti, että rehumassan korret ovat oikeanpituisia. Sekoitusta ei kuitenkaan saa jatkaa liian kauan, sillä liika sekoittaminen tuhoaa tehollisen kuidun. Mikäli korsimassaa on muokattu liikaa apevaunussa, imee se vettä ja kuitu kostuu vajoten pötsissä pohjalle eikä se enää pysty stimuloimaan märehtimistä pötsin seinämiä pistelemällä.

Seosrehun kuidun laadun voi tarkistaa laittamalla sekoitettua seosta lasipurkkiin ja täyttämällä sen lämpimällä vedellä. Jos alle 20 minuutissa korsimassa painuu purkin pohjaan, on seosta todennäköisesti sekoitettu liikaa.

Samanlaista rehua joka päivä

Nautakarjatuotannossa oleellista on naudan syöntikyky. Yksinkertaistettu nyrkkisääntö on, että mitä suurempi on eläimen syöntikyky, sitä parempi tuotantovaikutus ruokinnalla saadaan. Tämän lisäksi merkitystä on pötsin toiminnalla eli mikrobien suorituskyvyllä, mitä pH:n oikea taso ilmentää.

Nauta on ruokinnan suhteen vaativa eläin. Paitsi hyvälaatuista rehua, haluaa se myös joka kerta samanlaista rehua. Seosrehuruokinnan tavoitteena onkin juuri samanlainen rehustus jokaisella ruokintakerralla.

Osa seosrehuruokinnan kustannussäästöstä ja tehokkuudesta on rehuseoksen väkirehu- ja karkearehukomponenttien samanaikaisessa jaossa. Samanaikainen rehukomponenttien jako palvelee myös pötsin mikrobistoa, joka tarvitsee proteiinia ja energiaa yhtä aikaa.

Vaikka rehujakeet sekoitetaan silmämääräisesti arvioituna tasaiseksi massaksi, voi silti ongelmaksi muodostua rehun lajittelu. Mikäli rehujakeet ovat kuivia, pystyy eläin erottelemaan niitä ruokintapöydällä ja syömään maistuvamman tiiviisteen ja väkirehun ensin. Tämä saa aikaan pötsin pH:n heilahtelun ja mikrobitoiminta voi häiriintyä.

Pötsin tasaisen happamuuden kannalta jakeet olisi saatava lehmän pötsiin yhtä aikaa. Mikäli rehu on kuivaa, voi sitä kastella, että väkirehu saadaan tarttumaan korsirehuun. Veden ohella hyvänä ”liimana” toimii esimerkiksi melassi, koska se tahmeana nesteenä liimaa väkirehut karkearehuun hyvin. Lisäksi se tuo makeana rehuna maittavuutta rehuseokseen. n

Kirjoitus pohjautuu Silokingin vientipäällikkö Richard Vogtin esitelmään.

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?