Kun kaikesta säästetään, ei pärjää tekijät, ei teettäjät ja tietkin ovat kamalassa kunnossa – talvikunnossapito ajautuu kaaokseen

Lumitalvi sen taas osoitti. Talvikunnossapidon toimintamalli ajautuu kohti kaaosta. Julkisen sektorin, Väylän ja ELY-keskusten toiminnasta paistaa pitkän matkan päähän käytännön asioiden ymmärtämättömyys. Kaikesta säästetään, jolloin ei pärjää tekijät, ei teettäjät, ja tietkin ovat kamalassa kunnossa. Samalla puhutaan väyläverkon miljardien korjausvelasta.

Usein isot yksityiset toimijat tarjoavat julkisen sektorin kilpailutuksissa kestämätöntä hintatasoa ilman, että ne voisivat edes esitellä kalustoa, jolla työ tehtäisiin. Näitä halvempia kokonaisurakoita myydään sitten pienempinä osina eteenpäin sopimuksilla, joissa on vahva sanelupolitiikan maku. Ilmapiiriä kuvaa, jos kokouksissa kielletään arvostelu pääurakoitsijaa kohtaan.

Kun koneurakoinnille asetetut vaatimukset, kuten päästömääräykset ja turvallisuusmääräykset, sekä muut laatukriteerit vain tiukkenevat, on selvää, että halvassa sopimuksessa jotain jää kylmästi tekemättä. Lopputuloksena on joko sutta, huonosti voivia koneyrityksiä tai konkursseja.

Näissä aina ensin joku voittaa kilpailutuksessa lumenajosopimuksen 45 euron tuntitaksalla, kun todellinen pitäisi olla yli kaksinkertainen.

Kaikki koneyrittäjät eivät onneksi suostu polkuhintoihin, eivätkä isojen toimijoiden kelvottomiin vastatarjouksiin. Kun tekijää ei löydykään kilpailutuksen kohteena olevaan urakkaan ja lumi on maassa, tulee urakoitsijalle puhelu, jossa pyydetään ajamaan. Jos sopimusta ei ole allekirjoitettu, urakoitsija joutuu ajamaan urakan tarjoajan ehdoilla.

Tästä kaikesta näkyy, ettei koneammattilaisia arvosteta. Ei ihme, että konealalla on jatkuva työvoimapula.

Olen itse aina arvostanut oikeita koneammattilaisia, jotka tekevät töitä terveillä periaatteilla. Saammeko näiden ammattilaisten ansaitseman arvostuksen palautettua yhteiskuntaan?