logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Ruotsalaiset tuottajat aikovat lisätä turpeen tuotantoa

3.1.2012
Energiaturpeesta on pulaa, kysyntä on tuntuvasti tarjontaa suurempi.
Kokoojavaunu.jpg
Kuva: Vapo Oy
Ruotsin energiaturpeen tuotanto jäi viime vuonna sateisen kesän vuoksi noin 3 miljoonaan kuutiometriin. Turpeen käyttäjät ovat korvanneet vajetta tuonnilla. Ne ovat alkaneet tutkia mahdollisuuksia oman turvetuotannon käynnistämiseen ulkomailla.
Kysyntään vastatakseen Ruotsin Turvetuottajat ovat päättäneet nostaa tuotantotavoitteensa 10 miljoonaan kuutioon vuodessa. Sen toteutuminen edellyttää luvituskäytännön nopeuttamista.
Turvetuottajat pitävät tulevien turvetuotantoalueiden tarkkoja ympäristöselvityksiä hyvinä ennen niiden käyttöön ottoa, mutta edellyttävät sääntöjen kohtuullistamista.
Turvetuotanto halutaan keskittää ojitetuille turvemaille, jotka ovat hiilidioksidin päästölähteitä ja niiden ennallistamista tuotannon loputtua, jolloin niistä tulee jälleen hiilinieluja. Tämän lisäksi turpeen päästökertoimen on perustuttava elinkaarilaskentaan.
Ruotsin soilla muodostuu Turvetuottajien mukaan uutta turvetta 20 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste