logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Holder ylsi tavoitteisiinsa

31.1.2012
Max Holder GmbH:n kasvu jatkui viime vuonna: liikevaihto nousi edellisvuoden 28 miljoonasta 32 miljoonaan euroon ja Holder-kiinteistötraktoreiden kokonaistoimitukset nousivat 10 prosenttia 562 yksikköön.
J-Trading_Lunta korkealaitaiseen.JPG
Holderin toimitusjohtaja Andreas Vorig pitää saavutusta ”täsmälaskeutumisena”: liikevaihtotavoite toteutui suunniteltuna.
Lähtökohdat eivät olleet helpot kaupunkien ja kuntien hankintamäärärahojen niukkuuden vuoksi. Myös viininkorjuun vaikeudet lykkäsivät koneiden uushankintaa.
Vuoden lopun tilauskanta vastaa kolmen kuukauden kuormitusta. Toimitusjohtaja Vorig arvioi sen pysyvän hyvänä koko tilivuoden.
Holderin markkina-asema vahvistui ja laajeni viime vuonna uusille alueille. Ulkomaisten kumppaneiden ja vientimaiden määrä lisääntyi. Maahantuojia oli viime vuoden lopussa 45 kaikkiaan 22 maassa. Niillä on myös alueellisesti kattava sopimushuoltoyrittäjien verkosto.
Yrityksen strategiaan kuului myös tuotevalikoiman laajentaminen. Keväällä esitelty Holder C 250/270 -sarja täydentyi C 350/370 -sarjalla, jossa on kaksipaikkainen ohjaamo.
Alkaneen vuoden tavoitteisiin kuuluu malliston muokkaaminen vastaamaan markkinoiden vaatimuksia, kansainvälisen myyntiverkoston laajentaminen, tuotannon tehostaminen ja ”Holder-laadun” varmistaminen myös pitkällä aikavälillä.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste