logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Euroopan maatalouskoneala odottaa kasvun jatkuvan

1.2.2012
Kansainvälisten talousnäkymien heikkeneminen ei vähennä eurooppalaisten maatalouskonevalmistajien markkinaoptimismia.
Asia selviää Euroopan maatalouskonevalmistajien yhdistyksen CEMAn kuukausibarometrista. ”Jäsenyritystemme tilauskannan kasvu on jatkunut edelleen viime vuoden lopusta”, järjestön pääsihteeri Ralf Wezel sanoo.
Suhdannekyselyn tulokset osoittavat alan elävän voimakasta nousukautta. Joka toinen eurooppalainen maatalouskonevalmistaja odottaa liikevaihtonsa kasvavan kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Vain 13 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä pitää tilannettaan epätyydyttävänä.
Ennakkoarvion mukaan EU-maiden maatalouskoneteollisuuden tuotannon arvo kasvoi viime vuonna 20 prosenttia 26 miljardiin euroon. Sisämarkkina-alueen kasvu oli 15–20 prosenttia, tärkeiden Itä-Euroopan markkinoiden, ennen muuta Venäjän ja Ukrainan kasvu oli vielä olennaisesti nopeampaa. CEMA-tiedustelun mukaan Itä-Euroopan markkinoiden toipuminen jatkuu myös tänä vuonna.
EU-alueen keihäänkärkimarkkinoina jatkavat Saksa ja Ranska. Ensimmäisen vuosipuoliskon kysynnän arvioidaan ylittävän viime vuoden valmistajien erittäin vahvan tilauskannan takia. Kysynnän arvioidaan heikkenevän vuoden jälkipuoliskolla.
CEMA arvioi alan liikevaihdon kasvun jatkuvan, mutta hitaampana, noin 5 prosentin verran. Hyvän tilauskannan vuoksi valmistajat investoivat uusiin tuotantolaitoksiin ja aikovat lisätä työntekijämääräänsä, mikäli ammattitaitoista työvoimaa on saatavilla (Profi).

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste