logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Työkoneiden kysyntä vilkastuu Euroopassa

20.4.2011
Eurooppalaiset maataloustyökonevalmistajat uskovat koneiden myyntimäärien kasvavan tänä vuonna 15 prosenttia viime vuodesta.
CEMA-logo.jpg
Maaliskuisessa vuosikokouksessaan Euroopan maatalouskonevalmistajiin (CEMA) kuuluvien muokkaus-, kylvö-, lannoitus- ja kasvinsuojelukonetehtaiden edustajat olivat sitä mieltä, että markkinoilla on tapahtunut selvä käänne parempaan.
Näiden koneiden euromääräinen myynti vuonna 2010 oli valmistajien arvion mukaan noin 2,3 miljardia euroa, edellisvuonna 2,4.
Kuluvana vuonna määrälliseen myyntiin odotetaan 15 prosentin kasvua eli kokonaismyynti kohoaisi vajaaseen 2,7 miljardiin euroon. Kasvukäänne näkyy erityisesti Ranskassa ja Saksassa, mutta myös Itä-Euroopassa.
Valmistajien mukaan koneiden keskikoon kasvu edelleen jatkuu, mutta samaan aikaan kehittyvillä markkinoilla tarvitaan työleveydeltään kapeampia ja tekniikaltaan yksinkertaisempia työkoneita.
Vuosikokous valitsi muokkauskoneryhmän puheenjohtajaksi Rolf Schneiderin (Kuhn), kylvö- ja lannoitetekniikan ryhmää vetää Jochen Samulowitz (Kverneland) ja kasvinsuojelutekniikkaa Dirk Hollinderbäumer (Lemken).
EU-maiden maatalouskonevalmistuksen tuotannon arvo oli viime vuonna noin 21 miljardia euroa.  CEMA Business Barometerin mukaan alalla odotetaan noin 10 prosentin kasvua viime vuodesta. Senkin toteutumisen jälkeen maatalouskonealan liikevaihto olisi edelleen noin 20 prosenttia pienempi kuin huippuvuoden 2008.
Barometrin mukaan joka neljäs eurooppalainen maatalouskonevalmistaja aikoo lisätä vakinaisen henkilökunnan määrää ja joka toinen määräaikaisia työsuhteita pystyäkseen vastaamaan tuotantomuutoksiin joustavasti.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste