Sisältö
ECO2-hanke palkittiin pohjoismaisessa ilmastokilpailussa
3.2.2011
Tampereen kaupungin ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävä hanke ECO2 - Ekotehokas Tampere 2020, on palkittu Itämeren alueelle ja Pohjoismaihin suunnatussa ilmastokilpailussa.

Kilpailussa etsittiin kunnille ja muille paikallistoimijoille soveltuvia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään.
Voittajat julkistettiin Turussa osana Itämeren alueen kestävän kehityksen Ratkaisuja lähellä, yhdessä -konferenssia.
Tampereen kaupungin lisäksi toisena voittajana palkittiin ruotsalaisen Snowpower AB:n ja Västernorrlandin maakäräjien lumijäähdytyskonsepti. Voittajien lisäksi julkistettiin kaksi kunniamaininnan saajaa. Palkintojenjakajana toimi Pohjoismaiden Investointipankin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm.
Tampereen ECO2-hanke sai kansainvälisistä asiantuntijoista koostuneelta tuomaristolta kiitosta kunnianhimoisuudesta sekä selkeästi määritellyistä konkreettisista tavoitteista.
Hanke pitää sisällään mittavan joukon toimenpiteitä, joiden avulla kaupunki kehittää muun muassa vähähiilistä kaupunkisuunnittelua sekä ympäristöliiketoimintaa. Osana hanketta toteutetaan muun muassa passiivienergiarakentamisen pilotteja. Hankkeen myötä Tampere pyrkii ilmastopolitiikan edelläkävijäksi.
Ruotsalaisen Snowpower AB:n sekä Västernorrlandin maakäräjien yhteinen ratkaisu perustuu talvella varastoidun lumen hyödyntämiseen maakuntasairaalan jäähdyttämisessä lämpiminä vuodenaikoina. Tuomariston mukaan ratkaisu on malliesimerkki sekä ilmasto- että kustannushyötyjä tuottavasta toiminnasta. Ratkaisu on helposti omaksuttavissa käyttöön myös laajemmin.
Kunniamaininnan saanut Sybimar Oy:n suljetun kierron konsepti mahdollistaa energian ja ravinnon tuottamisen paikallisesti ja pienin päästöin. Tuomaristo kiitteli ratkaisussa erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä sekä mahdollisuuksia uusien työpaikkojen luomiseen.
Toisen kunniamaininnan ansainnut norjalainen Catch Solar Energy AS:n aurinkokeräin palkittiin erinomaisesta energiahyötysuhteesta.
Kilpailun toteuttajatahona toimi Suomen Kuntaliitto yhteistyössä Ruotsin ja Norjan Kuntaliittojen sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston kanssa.
Kilpailuun osallistui 79 organisaatiota seitsemästä eri maasta
Sivun alkuun