logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Suomalaisten Cornivore voitti peltorobottikilpailun

5.7.2011

Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden yhteisjoukkue voitti Tanskan Herningissä 30.6. – 2.7. järjestetyt peltorobottikilpailut.

Cornivore.jpg
Kilpailun neljästä eri tehtävästä suomalaisten rakentama Cornivore-robotti voitti kaksi ja sijoittui kokonaispisteissä ensimmäiselle sijalle.

Kilpailuun oli ilmoittautunut 19 opiskelijajoukkuetta eri puolilta Eurooppaa, joista lopulta 12 pääsi osallistumaan sateisessa säässä käytyihin kilpailutehtäviin.
Kilpailun neljästä eri tehtävästä suomalaisten rakentama Cornivore-robotti voitti kaksi ja sijoittui kokonaispisteissä ensimmäiselle sijalle.
Viimeistellyn ja varmatoimisen kokonaisuuden lisäksi erityistä huomiota sai opiskelijoiden Freestyle-tehtävään rakentama täsmälannoitusrobotti, joka hakeutui tarvittaessa automaattiseen tukiasemaan akunvaihtoon ja lannoitesäiliöiden täyttöön.
Kansainvälinen Field Robot Event järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa.
Suomesta joukkueita on ollut mukana seitsemän kertaa.
Suomalaisjoukkue on kerran aiemmin voittanut kilpailun ja ollut kaksi kertaa kolmen parhaan joukossa.
Tänä vuonna suomalaisjoukkue keskittyi erityisesti toimintavarman ja helposti huollettavan robotin valmistamiseen.
Lisäksi joukkue halusi Freestyle-tehtävällään esittää ajatuksen siitä, kuinka pienen kokoluokan robotit voivat tulevaisuudessa korvata isokokoiset maatalouskoneet monissa tehtävissä.
Kilpailu käydään maissipellolla, missä robottien täytyy suorittaa autonomisesti erilaisia suunnistus- ja rikkakasvintorjuntatehtäviä.
Joukkueessa on opiskelijoita kolmelta eri laitokselta Aalto-yliopistosta ja Helsingin yliopistosta: Automaatio- ja systeemitekniikan laitos, Koneenrakennustekniikan laitos sekä Maataloustieteiden laitos.
Tarkempia tietoja löytyy joukkueen kotisivuilta: http://autsys.tkk.fi/en/FieldRobot2011

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste