Sisältö
Ponssen liikevaihto palautumassa taantumaa edeltävään tasoon
27.4.2011
Vieremäläisen metsäkonevalmistaja Ponsse Oyj:n lähiajan näkymät ovat toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan hyvät. Kannattavuuden odotetaan kehittyvän positiivisesti ja paranevan vuodesta 2010.

Kuva: Ponsse Oyj
Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto, 71,9 miljoonaa euroa, lähestyy vuosien 2007 ja 2008 vastaavien jaksojen lukemia. Toiminnan kannattavuutta kuvaava liiketulosprosentti, 7,5, ei vielä yllä niihin. Tulos ennen veroja, 3 miljoonaa euroa jäi edellisvuotta alemmaksi.
Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä metsäkoneiden kysyntä jatkui hyvänä. Asiakkaiden hyvä työtilanne näkyi huoltopalveluiden kysynnän ja uusien koneiden myynnin kasvuna.
Nummelan mukaan metsäkoneiden toimituksissa oli viivettä materiaalin ja komponenttien saatavuusongelmien vuoksi. Vieremän-tehdas oli katsauskaudella aikataulussa, mutta kaikkia koneita ei saatu laskutukseen suunnitelman mukaisesti.
Yhtiön 85,8 miljoonan euron tilauskanta katsauskauden lopussa lopussa oli 132 prosenttia edellisvuotta suurempi.
Epec Oy:n Kajaanissa sijaitseva metsäkoneiden tietojärjestelmätuotteiden sovellus- ja tuotekehitysyksikkö siirtyy takaisin Ponsse Oyj:lle 1.5.2011 alkaen.
Siirto mahdollistaa Ponssen metsäkoneiden tietojärjestelmätuotteiden entistä vahvemman kehityksen sekä Epec Oy:n entistä paremman keskittymisen muiden työkoneasiakkaiden vaatimuksiin.
Epec Oy tulee jatkamaan Ponssen tietojärjestelmätuotteiden valmistamista.
Sivun alkuun