logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

3D-nosturisimulaattori uudistaa kuljettajakoulutuksen

24.2.2011
MeVEA Oy on valmistanut koulutustoiminnan tueksi sekä opetustoiminnan kehittämiseksi simulaattorin, joka toimii sekä ajoneuvonosturina että torninosturina.
Nosturisimulaattori.jpg
Samaa simulaattoria voidaan käyttää sekä ajoneuvo- että torninosturin käyttökoulutukseen.
MeVEA Oy on toimittanut Suomen ensimmäisen koulutuskäyttöön tulevan nosturisimulaattorin Faktia Valmennus Oy:lle. Simulaattori on toimitettu Forssaan helmikuun alussa. "Yhteistyön myötä olemme saaneet käyttöönotettua uutta teknologiaa, esimerkiksi 3D-näytöt sekä siirtymisen projektoreista teräväpiirtonäyttöpäätteisiin." kertoo MeVEA:n toimitusjohtaja Tero Eskola.
"Onnistunut projekti Faktian kanssa tulee myös avaamaan uusia ovia muidenkin kotimaisten sekä myös ulkomaisten koulutuskeskuksien kanssa."
Faktian toimitusjohtaja Jyrki Välkkynen kertoo toimituksen tapahtuneen luotettavasti suunnitelmien mukaan ja aikataulussa.
"Kehitystyön aikana MeVEA Oy työsti hanketta siten, että saimme koko ajan lisää innovaatioita sekä parannuksia toimitukseen, mm. 3D-ominaisuuden."
"Simulaattoria tullaan ensijaisesti käyttämään opetuskäyttöön sen mahdollistaessa motoriikan harjoittelun sekä nostotoimintojen uusimisen sekä analysoinnin. Simulaattoria tullaan myös tarjoamaan yrityksille ammattitestaukseen lisäpalveluna."
Toimitettu simulaattori pitää sisällään kuusi 55-tuumaista teräväpiirtonäyttöä, joissa käytetään 3D-teknologiaa. Aidonkaltaisen tunnelman luo näyttöjen lisäksi 5.1-äänentoistojärjestelmä. Simulaattorin liikealusta mahdollistaa liikkeen tunteen ohjaamossa.
Ennennäkemätöntä Suomessa on, että simulaattorilla voidaan ajaa kahta nosturia, sekä ajoneuvonosturia että torninosturia. Molemmille on luotu kaksi eri toimintaympäristöä. Vapaan ajon lisäksi MeVEA on kehittänyt yhteistyössä Faktian kouluttajien kanssa useita harjoitteita, joiden tuloksia voidaan tarkastella ajon jälkeen koulutettavien kanssa.
Nostoalan kuljettajien koulutus on aikaisemmin tapahtunut oikeilla koneilla. Simulaattori mahdollistaa turvallisemman harjoitteluympäristön kuljettajalle, ja näin ollen myös konevahingoilta vältytään. Simulaattorissa voidaan vaihdella sääoloja, jotka vaikuttavat koneen toimintaan ja ohjaamiseen.
Normaalin koulutustoiminnan lisäksi simulaattoria voidaan käyttää opiskelijavalintojen sekä ammattitaidon kartoittamisen yhteydessä.
Laitteisto voidaan tarvittaessa myös purkaa ja siirtää koulutuspaikasta toiseen muutaman päivän varoitusajalla.
MeVEA on Lappeenrannassa toimiva yritys, joka on erikoistunut koneiden reaaliaikasimulointiin ja virtuaalisuunnitteluun.
MeVEA:n asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ovat mm. Sandvik Mining & Construction, Konecranes, Cargotec, VTT sekä useat oppilaitokset sekä koulutuskeskukset.
Faktia on Forssan kaupungin omistama aikuiskoulutusyksikkö, joka kouluttaa vuosittain yli 5000 aikuisopiskelijaa.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste