logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Lemken tavoittelee pientä nousua

25.1.2011
Päättyneen vuoden liikevaihto oli 201 miljoonaa euroa, 5,4 prosenttia alle edellisvuoden. Tälle vuodelle Lemken on budjetoinut pientä kasvua.
lemken_logo.jpg
Kasvuodotuksia heikentää se, että taloudessa on edelleen runsaasti epävarmuustekijöitä.
Myynti jäi vaisuksi ennen muuta kotimarkkinoilla saksalaisviljelijöiden lykätessä konehankintojaan. Viennin osuus vahvistui kahdella prosenttiyksiköllä.
Itä-Euroopassa ja etenkin Venäjällä kaksi vuotta jatkuneen talouskriisin pahimmat vaiheet on sivuutettu ja koneiden kysyntä on piristynyt. Myös Britanniassa Lemkenillä on mennyt odotuksia paremmin.
Alhainen viljan hinta on kuitenkin leikannut koneiden kysyntää Ranskassa ja Tanskassa.
Lemkenin valmistamat kasvinsuojeluruiskut ovat vakiinnuttaneet markkina-asemansa. Tämän vuoden alussa sen nostolaitemallien tuotanto alkaa uudessa, viime vuonna valmistuneessa tehtaassa Föhrenissä Trierin lähellä.
Ulkomaisista investoinneista tärkein on Intian Nagpuriin rakennettu auratehdas. Sen tuotanto käynnistyy tämän vuoden loppupuolella. Sen valmistuskapasiteetiksi on suunniteltu noin 1000 auraa vuodessa. Ne on tarkoitettu pientraktoreihin kytkettäviksi.
Lemkenillä on kerännyt Kiinassa kokemuksia paikalliseen käyttöön tarkoitettujen työlaitteiden valmistuksesta yhteistyönä lähellä Pekingiä. Nyt tätä hanketta on tarkoitus kehittää edelleen.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste