Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolle
Vuonna 1916 Kansasin Hutchinsonissa perustettu Krause Corporation on erikoistunut muokkaus- ja kylvötekniikan kehittämiseen ja valmistukseen.
Sen viime vuoden liikevaihto oli 61 miljoonaa dollaria, noin 45 miljoonaa euroa. Työntekijöitä oli 230.
Ranskan Savernessa päämajaansa pitävän Kuhn-ryhmän liikevaihto vuonna 2010 oli 617 miljoonaa euroa. Sillä on noin 3500 työntekijää. Kuhn North Amerikan pääkonttori on Wisconsinin Brodheadissa, jossa se valmistaa ja jakelee Kuhn-työkoneita.
Jakelukeskukset ovat New Yorkin, Tennesseen, Coloradon, Nebraskan ja Washingtonin osavaltioissa sekä Kanadassa Quebecin maakunnassa. Tytäryhtiössä on 500 työntekijää.
Kuhnin tiedotteen mukaan Krausen haltuunotto avaa pääsyn amerikkalaisten suurtilojen kumppaniksi erityisesti Keski-Lännen maissivyöhykkeellä. Amerikkalaisyhtiön muokkaus- ja kylvökoneet täydentävät ihanteellisesti Kuhn-ryhmän nykyistä tuotetarjoomaa.
Kaupan myötä Kuhn voi tarjota maanmuokkauskalustoa suuritehoisille traktoreille ja täydentää nykyistä kylvökonevalikoimaa. Krausen työkoneet on suunniteltu 100–550-hevosvoimaisille traktoreille. Laajentuvan valikoiman uskotaan kiinnostavan itäisen ja keskisen Euroopan suurtiloja.
Avainsyitä kaupanteolle oli myös Krausen tutkimus-, kehitys- ja valmistuskeskus ja mahdollisuus testata ja arvioida tuotteita suurilla ja erittäin vaativilla asiakastiloilla.
Kuhn-ryhmän tuotetarjooman laajentuminen vahvistaa yhtiön strategiaa ja johtavaa asemaa kasvintuotannon osa-alueilla. Se myös vaikuttaa myönteisesti ryhmän maailmanlaajuiseen kasvuun, Kuhnin tiedotteessa todetaan.
Suomessa Kuhn-tuotteita edustavan NHK-Keskus Oy:n toimitusjohtaja Onni Korhosen mukaan tehdas ei ole ainakaan toistaiseksi esittänyt tuotevalikoiman täydentämistä Krausen valmistamilla tuotteilla. "Katsotaan, mitä tuleman pitää", Korhonen sanoi.