Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolle
Alanavigaatio
Sisältö
Kotoinen valkuaistuotanto voidaan kaksinkertaistaa
30.8.2011
Kotimaista tuotantoa voisi pikaisesti kasvattaa jopa puolella nykyisestä, mikä vähentäisi soijan tuontia ja lisäisi merkittävästi valkuaisomavaraisuuttamme.
Kasviperäisen rehuvalkuaisen kotimainen tuotanto kattaa nykyisellään parhainakin vuosina selvästi alle neljänneksen tarpeesta. MTT:n Omavara-tutkimuksen mukaan rypsin, rapsin, herneen ja härkäpavun tuotantoa voisi lisätä reilusti, ja tuotantoalat olisi heti mahdollista kaksinkertaistaa noin 200 000 hehtaariin.
Tuotannon kasvattaminen on kansallisten ruokaturva- ja rehustrategioiden tavoite.
”Valkuaiskasvien tuotantoriskit ovat viljoja suuremmat, mikä jarruttelee viljelyalan lisäämistä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että valkuaiskasvien satovaihtelut eivät ole Suomessa suurempia kuin muualla Euroopassa. Sen sijaan vehnän satovaihtelut ovat meillä selvästi muuta Eurooppaa suuremmat”, kertoo professori Pirjo Peltonen-Sainio MTT:stä.
Vuosisadan puoliväliin mennessä ilmaston lämpenemisen myötä valkuaiskasvien viljelyalat voisi nelinkertaistaa nykyisestä jopa 400000 hehtaariin. Pohjoisten viljelyalueiden merkitys kasvaa.
Jos rypsin viljelyala nostettaisiin 120 000 hehtaariin eli niin suureksi kuin kestävästi on mahdollista, rypsivalkuaisen omavaraisuus voisi nousta kolmannekseen tarpeesta. Vuosisadan puolivälissä hehtaarimäärät voisivat kasvaa jo 200 000:een, jolloin rypsiomavaraisuusasteemme olisi jo reilu 60 prosenttia.
Pirjo Peltonen-Sainio kuitenkin arvioi, ettei Suomesta ole tulossa öljykasvien osalta täysin omavaraista ellei rypsiperäisen rehuvalkuaisen tarve laske liki puolella nykyisestä.
”Rypsi ja rapsi sopivat korvaamaan tuontisoijan valkuaista palkoviljoja paremmin, mutta niiden viljelyn lisäämiseen hyödynnettävissä oleva peltoala on rajallinen. Liika viljelyalan kasvattaminen tihentäisi viljelykiertoja ja lisäisi kasvintuhoojariskejä merkittävästi.”
Palkoviljojen, lähinnä herneen ja härkäpavun tuotantoa voisi laajentaa huomattavasti. Omavara-tutkimus laskee, että jo tällä hetkellä olisi mahdollista tuottaa palkoviljoja saman verran kuin soijarouhetta tuodaan Suomeen, eli 180 miljoonaa kiloa. Vuoteen 2050 mennessä määrä voisi kasvaa peräti 400 miljoonaan kiloon.
Valkuaisrikkaan soijarouheen tuontimäärä vastaa noin 70 miljoonaa valkuaiskiloa. Palkoviljamme yltäisivät nykypotentiaalillaan noin 40–50 miljoonaan valkuaiskiloon riippuen millainen tasapaino herneen ja valkuaisrikkaamman härkäpavun välillä vallitsisi.
”On mahdollista, että jo lähivuosikymmeninä soijavalkuainen voidaan teoriassa kokonaan korvata kotoisilla palkoviljoilla, jotka ovat tärkeitä myös typpiomavaraisuuden kannalta”, Peltonen-Sainio sanoo.
Hän kuitenkin painottaa, että tarvitaan vielä tutkimustuloksia soijan korvattavuudesta yksimahaisten ruokinnassa ilman ongelmia eläinten kasvussa, tuottavuudessa ja tiinehtymisessä. Tämä ratkaisee, missä määrin tuontisoija saa väistyä kotoisten palkoviljojen tieltä.
Erityisesti tuttuja, kasvinjalostuksen piirissä olevia lajeja, hernettä ja härkäpapua kannattaa lisätä. Näistä herneen viljelyä tulisi suosia härkäpapua enemmän siihen saakka kunnes kasvinjalostus on tuottanut haitta-aineettomia härkäpapulajikkeita, jotka sopivat nykyisiä lajikkeita paremmin yksimahaisten ruokintaan.
Tuotannon kasvattaminen on kansallisten ruokaturva- ja rehustrategioiden tavoite.
”Valkuaiskasvien tuotantoriskit ovat viljoja suuremmat, mikä jarruttelee viljelyalan lisäämistä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että valkuaiskasvien satovaihtelut eivät ole Suomessa suurempia kuin muualla Euroopassa. Sen sijaan vehnän satovaihtelut ovat meillä selvästi muuta Eurooppaa suuremmat”, kertoo professori Pirjo Peltonen-Sainio MTT:stä.
Vuosisadan puoliväliin mennessä ilmaston lämpenemisen myötä valkuaiskasvien viljelyalat voisi nelinkertaistaa nykyisestä jopa 400000 hehtaariin. Pohjoisten viljelyalueiden merkitys kasvaa.
Jos rypsin viljelyala nostettaisiin 120 000 hehtaariin eli niin suureksi kuin kestävästi on mahdollista, rypsivalkuaisen omavaraisuus voisi nousta kolmannekseen tarpeesta. Vuosisadan puolivälissä hehtaarimäärät voisivat kasvaa jo 200 000:een, jolloin rypsiomavaraisuusasteemme olisi jo reilu 60 prosenttia.
Pirjo Peltonen-Sainio kuitenkin arvioi, ettei Suomesta ole tulossa öljykasvien osalta täysin omavaraista ellei rypsiperäisen rehuvalkuaisen tarve laske liki puolella nykyisestä.
”Rypsi ja rapsi sopivat korvaamaan tuontisoijan valkuaista palkoviljoja paremmin, mutta niiden viljelyn lisäämiseen hyödynnettävissä oleva peltoala on rajallinen. Liika viljelyalan kasvattaminen tihentäisi viljelykiertoja ja lisäisi kasvintuhoojariskejä merkittävästi.”
Palkoviljojen, lähinnä herneen ja härkäpavun tuotantoa voisi laajentaa huomattavasti. Omavara-tutkimus laskee, että jo tällä hetkellä olisi mahdollista tuottaa palkoviljoja saman verran kuin soijarouhetta tuodaan Suomeen, eli 180 miljoonaa kiloa. Vuoteen 2050 mennessä määrä voisi kasvaa peräti 400 miljoonaan kiloon.
Valkuaisrikkaan soijarouheen tuontimäärä vastaa noin 70 miljoonaa valkuaiskiloa. Palkoviljamme yltäisivät nykypotentiaalillaan noin 40–50 miljoonaan valkuaiskiloon riippuen millainen tasapaino herneen ja valkuaisrikkaamman härkäpavun välillä vallitsisi.
”On mahdollista, että jo lähivuosikymmeninä soijavalkuainen voidaan teoriassa kokonaan korvata kotoisilla palkoviljoilla, jotka ovat tärkeitä myös typpiomavaraisuuden kannalta”, Peltonen-Sainio sanoo.
Hän kuitenkin painottaa, että tarvitaan vielä tutkimustuloksia soijan korvattavuudesta yksimahaisten ruokinnassa ilman ongelmia eläinten kasvussa, tuottavuudessa ja tiinehtymisessä. Tämä ratkaisee, missä määrin tuontisoija saa väistyä kotoisten palkoviljojen tieltä.
Erityisesti tuttuja, kasvinjalostuksen piirissä olevia lajeja, hernettä ja härkäpapua kannattaa lisätä. Näistä herneen viljelyä tulisi suosia härkäpapua enemmän siihen saakka kunnes kasvinjalostus on tuottanut haitta-aineettomia härkäpapulajikkeita, jotka sopivat nykyisiä lajikkeita paremmin yksimahaisten ruokintaan.