Sisältö
Kongskildesta tuli JF-Stollin uusi omistaja
28.9.2011
Taloudellisiin vaikeuksiin pari vuotta sitten joutunut nurmenkorjuukone- ja etukuormainvalmistaja JF-Stoll siirtyi DLG-konserniin kuuluvan Kongskilde Industries -ryhmän siipien suojaan. Se oli sitä ennen hakeutunut konkurssiin.
”JF-Stoll oli ajautunut tilanteeseen, jossa tarvittiin nopeita toimia yhtiön tulevan toiminnan varmistamiseksi. Kauppa vahvistaa edelleen Kongskilden asemaa maatalouskonemarkkinoilla”, DLG:n konsernijohtaja ja Kongskilde Industriesin toimitusjohtaja Asbjørn Børsting sanoo yhtiön julkaisemassa tiedotteessa.
J. Freundendahl A/S:n omistaman JF-Stollin liikevaihto on ollut noin 300 miljoonaa Tanskan kruunua, noin 42 miljoonaa euroa ja 230 työntekijää, joista suurin osa Sönderborgin kahdessa tehtaassa.Børstingin mukaan JF-Stollin tuotteet täydentävät järkevästi Kongskilden valikoimaa eikä päällekkäisyyksiä ole, joten siitä tulee maataloustyökoneiden full-liner.
”On luonnollista, että JF:n ja Kongskilden kaltaisissa yrityksissä on samanlaisia toimintoja. Ne tarjoavat mahdollisuuksia tuotevirtojen ja lasertyöstökoneiden käytön optimointiin. Sama koskee osto- ja markkinointitoimintoja.”
Kauppaan kuuluvat myös JF:n myyntiyhtiöt Norjassa ja Venäjällä.
JF:n Saksassa toimiva sisaryritys W. Stoll Maschinenfabrik GmbH sen sijaan jatkaa toimintaansa normaalisti ja JF-nurmenkorjuukoneiden myyntiä Benelux-maissa, Itävallassa, Puolassa ja Saksassa.
Sivun alkuun