Sisältö
DeLaval myi ensimmäisen karusellirobotin Saksaan
1.7.2011
DeLaval kertoo tiedotteessaan, että automaattisen DeLaval AMR -karuselliaseman (Automatic Milking Rotary) ensimmäinen kaupallinen versio asennetaan Saksaan.
Tila sijaitsee Schlossvippachissa, Thüringenin osavaltiossa. Schlossvippachissa sijaitseva Laproma Farm on perustettu vuonna 1991. Aiemmin se oli osuustoiminnallinen kolhoositila. Maidontuotannolla on merkittävä osa tilan tuotannosta, jonka muita osa-alueita ovat vilja, lihakarja (laidunta 40 ha) ja biokaasu.
Lehmiä on tällä hetkellä 900 päätä, ja tila näkee tulevaisuudessa mahdollisuuden lisätä tuotantoa. Tilalle rakennetaan kahdessa vaiheessa vuosina 2011–2013 kokonaan uusi tuotantolaitos, johon DeLaval AMR –automaattikaruselli sijoitetaan. Tilan lehmämäärä lisääntyy 800 päällä. Lypsy uudessa yksikössä alkaa syksyllä 2012.
”Tavoitteenamme on ollut ja on yhä kestävä tuotanto ja maidontuotannon kasvattaminen. Nykyinen tuotostaso 900 lehmällä on hyvä, keskimäärin 10 500 kg, mutta emme pysty kasvattamaan tuotantoa nykyisissä tiloissa,” sanoo Erzeuger-und Handels-AG Laproman toimitusjohtaja Dietrich Kirchner.
Tilan 43 työntekijästä 22 toimii maidontuotannon parissa. ”Kestävä tuotanto merkitsee myös sitä, että meillä on oikea henkilöstö pitämässä tuotantoa käynnissä. Henkilöstömme on nuorta, korkeasti koulutettua väkeä, jolla on korkeat tavoitteet maidontuotannossa."
"Rakennettavassa uudessa yksikössä tulemme keskittymään vahvasti eläinten terveyteen, ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja luonnollisesti myös työntekijöiden hyviin työskentelyolosuhteisiin,” kertoo Dietrich Kirchner.
Ensimmäisen AMR -järjestelmän lypsykapasiteetti on 90 lehmää tunnissa riippuen käytössä olevien robottiyksiöiden lukumäärästä. Karuselliin voidaan asentaa kaikkiaan viisi robottiyksikköä.
Haasteena AMRTM:n kehittämisessä on ollut tuoda markkinoille joustava järjestelmä, mikä toimii erilaisilla tiloilla hyvin.
Toinen perusvaatimus on ollut laajennettavuus, jotta tuottaja voi aloittaa pienemmällä investointitasolla ja lisätä kapasiteettia tuotannon kasvaessa.
Sivun alkuun