Sisältö
Deere keskittyy maatalous- ja maarakennuskoneisiin
24.2.2011
Pääjohtaja Samuel Allen esitteli Deeren yhtiökokouksessa firman päivitettyä strategiaa.

Tulevaisuuden John Deerellä on kaksi tukijalkaa, maatalouskoneet ja maarakennuskoneet. Muut alat, kuten ympäristönhoito- ja metsäkoneet, moottorit, varaosat, rahoitus ja älykkäät ratkaisut säilyvät elintärkeinä ja päätoimintoja täydentävinä ja tukevina liiketoimintoina.
Strategia perustuu kahteen makrotalouden trendiin: voimakkaaseen väestönkasvuun ja kaupungistumiseen. Maailman ruoantuotantoa on tehostettava, koska maatalouskäytössä oleva pinta-ala ei kasva, mikä vaatii yhä modernimpaa ja tuottavampaa teknologiaa.
Kaupungistuminen tietää rakentamisen edelleen vain kasvavan, mihin tarvitaan tehokkaita maarakennuskoneita.
Allen pitää viime vuotta Deeren käännekohtana: myynti ei kasvanut merkittävästi, mutta siitä huolimatta taloudellinen tulos oli ennätysluokkaa. Uusi strategiaa perustuu siihen, että yhtiö on tullut kokonaan uuden vaiheen kynnykselle, jossa sillä on mahdollisuus siirtyä aivan uuteen kasvuun.
Allen vertasi mahdollisuuksia vuosiin 1918, 1956 ja 1960. Ensin mainittuna vuonna alkoi John Deere -traktoreiden valmistus, Lanzin hankinnan myötä Deerestä tuli maailmanlaajuinen valmistaja. Nyt hän näkee vastaavanlaisen tilaisuuden.
Mikäli yhtiön tekemät arviot pitävät paikkansa, sen myynti kaksinkertaistuu 50 miljardiin dollariin vuoteen 2018 mennessä keskimääräisillä valmistusmäärillä. Tuolloin liikevoittoprosentti on 12 ja yhtiön tulos kolminkertainen nykyiseen nähden.
Sivun alkuun