Sisältö
Vapo ostaa kolmanneksen Harvestiasta
14.12.2010
Vapo Oy vahvistaa energiapuuliiketoimintaa ja yhdistää puunhankinta-organisaatiot hankkimalla omistukseensa noin kolmanneksen Harvestian osakekannasta.

Kaupan yhteydessä laaditun puunhankintasopimuksen mukaisesti Harvestia hankkii jatkossa Vapon tarvitsemat mänty- ja kuusitukit sekä kasvavan osan Vapon energiapuusta.
Järjestely parantaa Vapon palvelukykyä asiakkaille sekä kotimaisten polttoaineiden, puun ja turpeen yhteiskäyttöä.
Samassa yhteydessä Vapo Timberin puunosto-organisaatio ja -toiminto siirtyy osaksi Harvestiaa. Toiminta käynnistyy täydessä laajuudessaan heti tammikuun alusta 2011.
”Vapolle on tärkeää säilyttää kustannuskilpailukyky ja toimitusvarmuus nopeasti laajenevassa puupolttoaineiden hankinnassa ja toimituksissa. Harvestia on vakiinnuttanut paikkansa teollisuuden puunhankinnassa. Tavoitteemme on kasvattaa puuenergia-liiketoimintaa markkinoiden kasvun tahdissa EU:n ilmastopäästötavoitteiden mukaisesti”, sanoo Vapo Biofuels -yksikön liiketoimintajohtaja Esa Koivula.
”Halusimme varmistaa sahojen puuhuollon ja asiakkaiden tasaisen palvelun menemällä osakkaaksi Harvestiaan. Tällä turvaamme äskettäin päätetyn Hankasalmen sahan investoinnin raaka-ainehuollon myös jatkossa. Hankasalmen lisäksi sahaamme myös Nurmeksessa, Lieksassa ja Inarin Peuravuonossa”, sanoo Vapo Timberin toimitusjohtaja Juha Hakala.
”Vapo käyttää sahatukkeja noin puolitoista miljoonaa ja toimittaa asiakkailleen metsäenergiapuuta noin miljoona kuutiometriä. Myllykosken ja Savon Sellun kuitupuun hankinta yhdessä näiden kanssa muodostaa kokonaisuuden, joka vastaa erinomaisesti suomalaisen metsän hakkuumahdollisuuksia”, sanoo Harvestian toimitusjohtaja Pekka Kauranen.
”Harvestia ostaa yhä aktiivisemmin sekä päätehakkuu-, harvennushakkuu- että energiapuuleimikoita. Kykymme palvella monipuolisesti metsänomistajia paranee. Kokonaispuumäärä nousee jatkossa noin viiteen miljoonaan kuutioon.”
”Yhdessä Vapo ja Harvestia rakentavat kilpailukykyisen energiapuun hankintaketjun.”
Sopimuksen voimaan tulo edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.
Sivun alkuun