Sisältö
USA hyötyy eniten biojalostamoista?
7.7.2010
Maailman talousforumin (WEF) mukaan biomassapohjaisten polttoaineiden, energian ja kemikaalien tuotanto voi tuoda globaaliin kansantalouteen 230 miljardin dollarin lisäyksen ja luoda 800000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä - ennen muuta USA:ssa.
WEF:n tilaaman The Future of Industrial Biorefineries -nimisen tutkimusraportin kirjoittaja on professori David King Oxfordin yliopistosta. Raportin muita rahoittajia ovat Novozymes, Braskem, Royal DSM N.V. ja Dupont.
Novozymesin pääjohtaja Steen Riisgaard julkisti raportin pääkohdat esityksessään Washingtonin BIO World Congressissa.
Biojalostamot ovat varhaisessa kehitysvaiheessa, mutta eri maiden hallitukset ja eri aloilla toimivat yritykset ovat tunnistaneet niihin sisältyvän suuren taloudellisen potentiaalin.
Biopolttoainemarkkinoiden arvioidaan kolminkertaistuvan 95 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä.
Chp-tuotannon tarvitseman biomassan kysyntä kaksinkertaistuu, biopohjaisten tuotteiden liikevaihto nousee 15 miljardiin dollariin, biokemikaalien osuus kasvaa merkittävästi, maatiloille biotalous merkitsee 90 miljardin dollarin lisätuloja.
USA:lla on vain 2 prosenttia maailman öljyvaroista, mutta se käyttää niistä 20, mikä on merkittävä kilpailuhaitta. Mutta biotaloutta ajatellen USA:lla on valtavat resurssiedut: sen biomassareservit ovat maailman suurimmat ja sen alueelle tullaan rakentamaan 70 prosenttia suunnitteilla olevista toisen sukupolven biojalostamoista.
Jo lähivuosina biopohjaisilla tuotteilla voidaan korvata 10 prosenttia USA:n öljyntuonnista, vähentää merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä, luoda uutta liiketoimintaa USA:n viljelijöille ja uusia puhtaan teknologian työpaikkoja maaseudulle.
USA:n kehittyvä biojalostamoteollisuus työllistää tällä hetkellä 40000 ihmistä. Selluloosapohjaisten biopolttoaineiden kaupallistumisen on arvioitu luovan vuoteen 2022 mennessä 800000 uutta työpaikkaa, joista 160000 on välitöntä, 610000 välillistä.
Biojalostamoiden toimiessa täydellä teholla muutaman vuoden kuluessa uusia työpaikkoja syntyy kymmeniä tuhansia.
”Vaikka USA onkin etulyöntiasemassa, kilpailu on vasta alussa”, Riisgaard sanoi.
USA:n kilpailuetu ei ole itsestään selvyys. Jos se aikoo pitää johtoasemansa puhtaan energiateknologian kehittäjänä, sen täytyy perustaa toimintansa nykyiselle menestykselle.
Riisgaardin mukaan kongressin, energia- ja maatalousministeriöiden täytyy varmistaa, että USA:lla on biopohjaiselle yhteiskunnalle yhtenäinen ja laaja strategia hajanaisten toimien sijaan.
Sivun alkuun