Stoll lähtee optimistisena vuoteen 2010
27.1.2010
Etukuormainvalikoima täydentyi viime vuonna. Niiden myyntitavoitteista jäätiin, mutta nyt tilauskanta näkyy vahvistuvan.
JF-konserniin kuuluva saksalainen etukuormainvalmistaja Stoll paneutui viime vuonna tuotevalikoimansa uudistamiseen ja täydentämiseen.
Uuden kuormainsukupolven ProFS- ja FZ-mallisto esiteltiin syksyllä Agritechnicassa.
”Nyt muutama kuukausi näyttelyn jälkeen voimme todeta, että uuden malliston lanseeraus onnistui hyvin. Olemme saaneet niin käyttäjiltä kuin jälleenmyyjiltä varauksettoman positiivista palautetta”, vuoden 2008 lopulla uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty tanskalainen Karsten Rewitz kertoi.
”Suhtaudumme tulevaisuuteen optimistisesti. Tilauskanta on vahvistunut, lähtökohtatilanteemme on optimaalinen, me valmistamme tuotteita, joita viljelijät tarvitsevät nyt ja tulevaisuudessa ja me olemme profiloituneet etukuormainten valmistajaksi.”
Mallistoa täydennettiin myös kahdella muulla kuormainsarjalla: Compact Line kehitettiin kiinteistötraktoreita varten, ja perusvaatimukset täyttävä EcoLine kilpailee markkinoista halpamaissa valmisettujen etukuormainten kanssa.
Tämän vuoden tavoitteista tärkeimmäksi Rewitz mainitsi tilauskäsittelyn nopeuttamisen ja tarkentamisen.
Stoll on investoinut uuteen tilaustenohjausohjelmaan, joka tulee sen myyjien ja maahantuojien käyttöön kuluvan vuoden aikana. Se mahdollistaa joustavan, lisävarusteet huomioon ottavan tilauskäsittelyn, jonka pitäisi sujua muutamassa minuutissa.
Kilpailukykynsä parantamiseksi Stoll aikoo hankkia etukuormainten valmistukseen tarvittavia materiaaleja ja komponentteja myös halpamaista, mistä yrityksellä jo on hyviä kokemuksia. Toimitusjohtajan mukaan tällä toiminnalla ei kuitenkaan tulla riskeeraamaan Stollin laatukriteereitä.
Stoll-etukuormaimia valmistetaan kahdella paikkakunnalla Saksassa eli Lengedessä ja Irxlebenissä Magdeburgin lähellä sekä Puolassa sijaitsevassa tehtaassa.