logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 

Tuholais- ja tautiennuste sääaseman ohjelmistopakettiin

9.9.2010
Davis-sääasemien ohjelmisto täydentyy uudella Pest Management -työkalulla, jolla tuetaan oikea-aikaista kasvitautien ja tuhohyönteisten torjuntaa. Uutuus oli esillä Ilkka Lilja Oy:n osastolla Helsingin Meteorex-messuilla elo-syyskuun vaihteessa.
Ensimmäisen Pest Management -ohjelmistoversion tietokantaan on koottu kaikki tunnetut viinirypäleitä vaivaavat taudit ja tuhohyönteiset. Seuraavassa vaiheessa vuoroon tulevat omenat ja päärynät, niiden jälkeen perunat ja tomaatit.
Tietokannat perustuvat USA:n eri yliopistojen ja tutkimuslaitoksen keräämään tauti- ja hyönteisaineistoon.
Ilkka Lilja Oy:n osastolla ohjelmistoa esitellyt Davisin liiketoimintojen kehityksestä  vastaaava varatoimitusjohtaja Russell Heilig kertoi, että uusien versioiden kehitystyö vie vielä muutaman kuukauden. ”Suurin työ on ollut käyttöliittymän kehittäminen. Siitä eteenpäin se on matemaattista mallinnusta ja laskentaa." "Tähän asti sääasemiamme käyttävät viljelijät ovat tehneet päätöksiä asemien keräämien ja välittämien säätietojen perusteella. Nyt voimme tarjota heille työkalun, joka ennustaa eri tautien ja tuhohyönteisten esiintymisen todennäköisyyttä tietyissä sääoloissa.”
Käyttöliittymään on listattu taudit ja hyönteiset kuvineen. Tauti- ja tuholaistorjunnan tarvetta seurataan näyttöön tulostuvien värikoodien avulla. Vihreä väri tarkoittaa alhaista riskiä, keltainen kohonnutta ja punainen välitöntä torjuntatarvetta.
”Tarkoitus ei luonnollisestikaan ole, että viljelijä tekisi torjuntapäätöksensä pelkästään tietokoneen näytön välittämän tiedon perusteella, vaan hänen on varmistettava todellinen torjuntatarve tutkimalla kasvuston tilanne”, Heilig korosti.
Pest management -ohjelmisto on valittavissa Davis-sääasemien ohjelmistopakettiin. Sen myynti alkaa USA:ssa lokakuussa.