logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Lai-Mu sai merkittävän jatkotilauksen Pietarista

8.9.2010
Kaupungille toimitetaan 46 LM Trac -taajamatraktoria vielä tämän vuoden aikana.
Lai-Mu.jpg
Toimitusjohtaja Ari Lindholmin mukaan Pietarin-tilaus on Lai-Mulle erittäin merkittävä.
Raumalainen Oy Lai-Mu Ab toimittaa Pietarin kaupungille vuoden 2010 aikana 46 LM Trac -taajamatraktoria. Koneita tullaan käyttämään pääsääntöisesti teiden, katujen ja muiden ulkoalueiden ympärivuotiseen kunnossapitoon. Ne edustavat Lai-Mun kuuden konemallin valikoimasta kolmea suurinta tyyppiä.
Aivan uudesta vientiyhteistyöstä ei kuitenkaan ole kysymys. Raumalaistehtaan tuotteita on näkynyt suurkaupungin kaduilla jo vuodesta 2008, jolloin ensimmäiset koneet toimitettiin Pietarin alueelle. Taajamatraktoreita onkin kuluneiden kahden vuoden aikana myyty Venäjälle yhteensä 20 kappaletta.
Oy Lai-Mu Ab:n jälleenmyyjänä Venäjän alueella toimii OOO FinTeh, joka on tehnyt määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä LM Trac -tuotemerkin tekemiseksi tunnetuksi varsinkin Pietarin alueella. Nyt Pohjoismaissa jo pitkään käytössä olleet tuotteet ovat lyömässä itseään läpi myös Venäjällä.
Markkinanäkymien uskotaan olevan tulevaisuudessakin varsin valoisat tämäntyyppiselle kalustolle koko Venäjän alueella, eikä vain Pietarissa. Viime talvi osoitti kunnossapitokaluston tärkeyden, kun lunta satoi Pietarissa enemmän kuin pitkiin aikoihin, ja lumenaurauskaluston kapasiteetti todettiin riittämättömäksi.
Saatu tilaus on erittäin merkittävä Lai-Mu:lle ajatellen yrityksen työllisyyttä. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet sille, kuten niin monelle muullekin teknologia-alan yritykselle varsin raskaita.
”Tällaiset tilaukset luovat vahvaa uskoa tulevaisuuteen”, toimitusjohtaja Ari Lindholm toteaa.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste