Sisältö
Junkkari Oy:n ruiskuvalmistus siirtyy Reikälevylle
11.8.2010
Junkkari Oy ja Reikälevy Oy täsmentävät strategioitaan tuotekaupoin.
Junkkari Oy on myynyt kasvinsuojeluruiskuihin liittyvän liiketoiminnan Reikälevy Oy:lle. Tuotannon siirto aloitetaan välittömästi ja vastuu myynnistä sekä teknisestä tuesta siirtyvät Reikälevylle syksyn aikana. Kasvinsuojeluruiskujen myynti jatkuu kotimaassa Agrimarket-ketjussa.
Junkkari Oy keskittyy uusitun strategiansa mukaisesti viljelykasvien kylvötekniikkaan ja puuhakkeen valmistukseen sekä näissä töissä tarvittaviin kuljetuksiin. Tavoitteena on nousta merkittäväksi eurooppalaiseksi maatalouskonevalmistajaksi näillä painopistealueilla.
”Yhteistyömme Reikälevyn kanssa on ollut jo pitkään tiivistä ja kun kasvinsuojeluruiskut sopivat heidän tuotevalikoimaansa, syntyi kauppa hyvässä yhteisymmärryksessä”, Junkkari Oy:n toimitusjohtaja Pekka Himanka toteaa.
Kaupan mukana ei siirry henkilöstöä eikä sillä ole henkilöstövaikutuksia Junkkari Oy:ssä. Kasvinsuojeluruiskujen osto on osa Reikälevy Oy:n pitkän tähtäimen strategiaa kasvattaa omien tuotteiden osuutta kokonaisvolyymissa.
”Viimeiset kolme vuotta olemmekin systemaattisesti panostaneet voimakkaasti tuotekehitykseen ja syksyn aikana tulemmekin esittelemään uusia innovatiivisia tuotteita. Valmiin tuotteen osto on aina helpompi lähtökohta kuin uuden luominen, kuitenkin jatkuva tuotekehitys on avainasemassa tulevaisuuden menestyksessä, Reikälevy Oy:n toimitusjohtaja Marko Mäki-Haapoja sanoo.
Sivun alkuun