Sisältö
Sitra sijoitti Fixteriin
30.3.2010
Jyväskyläläinen Fixteri Oy on saanut merkittävän pääomasijoituksen Sitralta. Sijoitus on tehty osana Sitran Maamerkit-ohjelmaa. Sitran rinnalla Fixteriin ovat sijoittaneet myös Etelä-Savon Osuuspankki sekä Nevekon Oy.
Pieniläpimittainen runkopuu tiivistetään paikan päällä oksineen Fixterin paalausmenetelmällä sen kokoiseksi paaliksi, jonka tavanomainen tukkirekka voi kuljettaa joko poltto- tai sellulaitokselle.
Autokuljetusten lisäksi myös rautatiekuljetuksissa voidaan hyödyntää samaa kalustoa kuin perinteisissä tukki- ja kuitupuun toimituksissa. Hyödyntämällä ainespuukuljetuksiin suunnattua kalustoa pienpuun toimituksissa avataan logistiikan pullonkauloja ja tehostetaan toimintaa.
”Toiminnan logiikkaa voisi verrata heinäntekoon: irtoheinän korjaamisesta on siirrytty paalaukseen paalien logistisesti helpomman käsiteltävyyden ansiosta. Pakattu tavara vie vähemmän tilaa, olipa sitten kyse puusta, heinästä tai vaikka kahvista”, Fixterin toimitusjohtaja Minna Lappalainen kertoo.
Korjuukoneen keräyskoura katkaisee puut tyvestä ja työntää ne oksineen paalauskoneeseen, joka tiivistää massasta 2,6 metrin mittaisia paaleja.
Paalauksessa puun pintaa rikotaan kuivamisen edistämiseksi. Laite punnitsee paalit ja jättää ne kuivumisen kannalta sopiviin paikkoihin. Metsänomistaja, puun ostaja ja korjuun toteuttaja saavat näin välittömästi hakkuun päätyttyä tiedon korjatun puun määrästä tuoretonneina mitattuna.
Metsään jää ravinteeksi havuja ja pikkuoksia, mutta ei isoja oksakasoja häiritsemään metsän virkistyskäyttöä.
Paalit voidaan kuljettaa sellaisinaan ja hakettaa vasta perillä. Varastotilaa tarvitaan alle puolet irtopuun tai haketetun puuaineksen tilantarpeesta. Niputettu paali sopii sekä energiaksi että sellun raaka-aineeksi.
Sundquist uskoo, että metsän käyttö puu- ja biopolttoaineiden lähteenä tulee kasvamaan. Tämä tapahtuu sekä ilmastopoliittisista syistä että tehokkaampien ja ympäristöystävällisempien keruumenetelmien takia.
”Fixterin toimitusketju kannustaa nuoren metsän hoitamiseen, koska se muuttaa jo ensiharvennuksen kuluerästä tulonlähteeksi. Laajasti katsoen hyvin hoidetut metsät ovat lisäksi hyviä hiilidioksidinieluja eli hidastavat ilmastonmuutosta”, Sitran sijoitusjohtaja Heikki Sundquist korostaa.
Minna Lappalainen kertoo, kuinka heidän toimitusketjuratkaisuissaan huomioidaan koko ketjun tarpeet aina metsästä loppukäyttöön saakka. Malli yhdistää koneyrittäjät, metsänhoitoyhdistykset ja muut metsänomistajat tehokkaasti pienpuun loppukäyttäjiin eli sellu- ja polttolaitoksiin. Fixterin ansaintalogiikka perustuu win-win-win -ratkaisuiden löytämiseen toimitusketjun osapuolten välille.
”Sitran, Etelä-Savon Osuuspankin ja Nevekon Oy:n mukaantulo antaa meille erittäin hyvät edellytykset yritystoiminnan kasvuun sekä metsä- ja energiasektoria palvelevan liiketoiminnan edelleen kehittämiseen”, Lappalainen toteaa.
Sivun alkuun