logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Claas jälleen kasvu-uralla

16.12.2010
Liikevaihto aleni viime vuonna, mutta markkina-asema vahvistui. Puimurimyynti kohenee viljan hinnan vahvistuessa.
Claasin_johto.jpg
Claasin johto piti tilinpäätösinfonsa Düsseldorfissa. Herrat vasemmalta lukien: Hermann Garbers, Theo Freye, Lothar Kriszun ja Hans Lampert.
Claas odottaa maatalouskoneiden, ennen muuta leikkuupuimureiden kysyntään merkittävää kasvua kahden taantumavuoden jälkeen. Alkaneen myyntikauden tilauskanta onkin koko ajan vahvistunut. Lisäksi konemyyjät täydentävät varastojaan.
Viime kauden kysyntä painottui leikkuupuimureiden asemesta ajosilppureihin, kurottajiin ja suuriin traktoreihin, joita tarvitaan biomassan korjuussa ja biokaasun tuotannossa. Merkittävä osa, 10–15 prosenttia Saksan peltoalasta oli viime kaudella varattu biokaasun syötteiden tuotantoon.
Claasin liikevaihto aleni viime kaudella 2,9 miljardista eurosta 2,5:een eli liki 15 prosenttia, nettotulos 73 miljoonasta 51,5:een, noin 30 prosenttia.
Toimintojen tehostamisen ja kustannussäästöjen ansiosta yhtiön omavaraisuusaste vahvistui prosentin verran 36:een ja kerrytti vapaan kassavirran 216 miljoonaan euroon. Tämän ansiosta Claasilla on käytössään likvidejä varoja yli 900 miljoonaa euroa esimerkiksi yrityskauppojen rahoittamiseen.
Claasilla oli katsauskauden lopussa yli 8900 työntekijää, 500 edellisvuotta vähemmän. Toimintaa sopeutettiin markkinatilanteeseen myös lyhennetyllä työviikolla ja työntekijöiden lomapankkiin kertyneiden vapaiden käytöllä. Maltillisten toimien ansiosta tuotantoa voidaan kohottaa nopeasti.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste