logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Vapon ja Metsäliiton biodieseltehdas Kemiin tai Äänekoskelle

30.3.2010
Ensimmäinen biodiesellaitos rakennetaan Kemiin tai Äänekoskelle. Rakentamispäätös tehdään vielä tämän vuoden aikana.
Vapon ja Metsäliiton biodieselinvestointi on edennyt siten, että tarvittavat päätökset voidaan tehdä tämän vuoden aikana. Laitos olisi tuotantovalmis 2–3 vuoden kuluttua rakentamispäätöksestä.
”Sen voin luvata, että ensimmäinen laitos tulee Suomeen, joko Kemiin tai Äänekoskelle. Seuraavan vaihtoehtoja ovat Jönköping Ruotsissa ja Kunda Virossa.”
”Molempien pääosakkaiden liiketoiminta on kotimaassa, jolloin myös uuden liiketoiminnan integrointi entiseen on helpompaa”, Vapo Oy:n toimitusjohtaja Matti Hilli sanoi.
Biodieselin pääraaka-aineena tulee olemaan puu. Laitoksen polttoaineteho on 2 terawattia.
Turpeen osuus voi enimmillään nousta noin 20–30 prosenttiin. Se selviää lopullisesti, kun valmistusteknologia varmistuu. Ratkaisu löytyy tämän vuoden aikana.
Hillin mukaan biodieselin valmistus kasvattaisi turpeen käyttöä 5–10 prosenttia.
”Kotimainen biodiesel tulee täyttämään EU:n kestävyyskriteerit, mutta markkinoille tulo edellyttää, että sen dieselvero on nolla prosenttia ainakin alkuvaiheessa. Nollaverolla se olisi kaupallisesti kilpailukykyinen, kun raakaöljyn barrelihinta on 80–100 dollaria. Ilman verotukea raakaöljyn pitäisi maksaa likemmäs 150 dollaria, jotta valmistus olisi kannattavaa”, Hilli arvioi.
Asiaan liittyvä verolainsäädäntö on valmisteilla. Säädökset valmistunevat viimeistään syksyksi.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste