logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 

Summan tuulipuistolle 5,1 miljoonan investointiavustus

18.2.2009
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Haminan Energia Oy:lle Summan tehdasalueen tuulipuiston toteutusta varten avustusta noin 5,1 miljoonaa euroa.
WWD3_5.jpg
Haminan Energia Oy:n tarkoituksena on rakentaa Summan tehdasalueelle neljä 3 MW:n tuulivoimalaitosta. Valmistuva tuulipuisto lisäisi tuulivoiman tuotantoa Suomessa noin 32 000 MWh/a ja vähentäisi sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä noin 26 000 tonnia vuodessa. Hankkeen kokonaisinvestointi on 16,9 miljoonaa euroa.
Alueelle on lyhyen ajan sisään nousemassa Haminan Energia Oy:n tuulipuisto, Winwind Oy:n tuulivoimalatehdas sekä Googlen tietokonekeskus.
Haminan satama-alueen todettiin jo vuoden 2005 tuulivoimaselvityksessä olevan ympäristöllisesti ja teknisesti sovelias tuulivoimalle, mutta alueiden silloinen käyttö esti tuulivoimahankkeiden toteutuksen.
Stora Enson Summan tehtaiden alue on nyt vapautunut paperiteollisuuden käytöstä.
Haminan Energia Oy:n tavoitteena on toteuttaa hanke mahdollisimman nopealla aikataululla siten, että voimaloiden tuotannollinen käyttö alkaisi jo kesällä 2010. Hankkeen rakennusaikainen työllisyysvaikutus on arviolta 900 henkilötyöpäivää. Tuulipuiston tuulivoimalat toimittaa Winwind Oy, joka rakentaa lisäksi uuden tuulivoimalatehtaan Haminan sataman läheisyyteen. Laitoksessa kootaan Euroopan markkinoille 3 MW:n tuulivoimaloita. Yksiköitä valmistetaan 160 (500 MW) vuodessa, lähes nelinkertainen määrä Suomen asennettuun tuulivoimakapasiteettiin nähden. Merkittävä osa WinWindin nykyisestä alihankintaketjusta sijaitsee Suomessa, joten tehtaan työllistämisvaikutus on merkittävä.
Työ- ja elinkeinoministeriöllä on tänä vuonna käytettävissä uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuden parantamiseen yhteensä noin 87 miljoonaa euroa. Vielä kuluvan talven aikana tehtävillä päätöksillä tämä valtuus tullee loppuun käytetyksi.