St1 aloitti E85-etanoliseoksen myynnin
1.4.2009
Energiayhtiö St1 aloitti aprillipäivänä E85-etanolin myynnin pääkaupunkiseudulla kolmella jakeluasemalla. Jakelupisteiden määrää lisätään kysynnän mukaan.
Refuel85:ksi nimetyssä seoksessa on 80–85 prosenttia St1:n elintarviketeollisuuden jätteistä valmistamaa bioetanolia.
Refuel85 on St1:n ja VTT:n kaksivuotinen kehityshanke. VTT:n roolina on polttonesteen elinkaaritarkastelu ja tuotelaadun optimointi Suomen ilmasto-olojen mukaiseksi.
Ruotsissa etanoliautojen pakkaskäynnistyvyyttä on parannettu ”talvilaatuisella” E85-seoksella, jossa etanolin osuus on pudotettu 60–65 prosenttiin.
Suomessa etanoliosuus pidetään korkeana ja polttoaineen kylmäkäyntiominaisuuksia säädetään bensiinikomponentein.
St1:n myymä RE85 tulee olemaan hankkeen ajan merkittävästi 95E-bensiiniä halvempaa valtiovarainministeriön verotuen vuoksi. Uuden polttoaineen onkin vakiinnutettava asemansa kahdessa vuodessa. Jos niin ei käy, kädet ”nostetaan pystyyn”.
St1 Biofuels Oy:n toimitusjohtaja Mika Aho toivoo liikenteen biopolttoaineille oikeudenmukaista verokohtelua. ”Pääasia on, että RE85:n hinta olisi bensiiniä halvempi.”
Jotta siitä tulisi volyymituote, etanolia ja bensiiniä käyttävien flexifuel-autojen kysyntä on saatava ripeään nousuun. Niitä maahantuovien Fordin, Saabin ja Volvon edustajien mukaan autojen toimitusajat ovat normaalit eli 6–8 viikkoa ja hinnat 450–950 euroa vastaavia bensiinimalleja korkeammat.
Ruotsissa flexifuel-autojen myynti on jo ylittänyt tavallisten bensiinimallien myynnin.
RE85 ei käy tavallisen bensiiniauton polttonesteeksi, vaan se edellyttää autolta polttoainejärjestelmää, joka säätää ruiskutusta ja ohjaa moottoria polttoaineen ominaisuuksien mukaan.
Nämä flexifuel-autoina tunnetut ajoneuvot käyvät sekä pelkällä bensiinillä että erilaisilla bensiinin ja etanolin seoksilla.
St1:n mukaan seoksen litrahinta jää vähintään 30 senttiä alle 95E-laadun, mikä korvaa RE85:n bensiiniä 25–30 prosenttia suuremman kulutuksen. Litrassa etanolia on energiaa 6,5 kWh ja litrasssa bensiiniä 9,7.
Suuremman polttoainetarpeen vuoksi flexifuel-autojen moottoreissa on bensiiniautoja suuremmat ruiskutussuuttimet.
Suuremmasta kulutuksesta huolimatta RE85:ttä käyttävien autojen hiilidioksidipäästöt pienenevät enimmillään 80 prosenttia bensiiniin nähden, sillä St1 laskee raaka-aineidensa eli elintarviketeollisuuden jätteiden päästöt nollaksi, ikään kuin niiden elinkaari alkaisi uudelleen.