logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 

Saksan maatalouskoneteollisuudella ennätysvuosi

10.2.2009
Saksan traktori- ja maatalouskonevalmistajille viime vuosi oli ennätyksellisen hyvä: alan liikevaihto nousi 24 prosenttia 7,5 miljardiin euroon.
Alkuvuonna alan kasvuvauhti edellisvuoteen oli peräti 29 prosenttia, vielä loppuvuonnakin 17. Alan teollisuusliiton mukaan maatalouskonevalmistajat eivät ole muiden teollisuusalojen tapaan joutuneet jyrkästi aleneviin tilauskantoihin. Niinpä myös tätä vuotta koskevat ennusteet ovat verraten optimistisia.
Saksassa valmistettujen traktoreiden tuotannon arvo oli 3,6 miljardia euroa, 47 prosenttia maatalouskonealan tuotannon arvosta. Traktoreita valmistui viime vuonna John Deeren, Fendtin ja Deutz-Fahrin tehtailla kaikkiaan 65500, kahdeksan prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Saksan traktorituotanto painottuu yli 150-hevosvoimaisten traktoreiden valmistukseen, joiden osuus oli 37 prosenttia. Vientiin toimitettiin 54200 traktoria eli viennin osuus oli 80 prosenttia. Valtaosa, eli 70 prosenttia niistä vietiin EU-maihin.
Maataloustyökoneiden liikevaihto nousi 30 prosenttia 3,96 miljardiin euroon. Muokkaus- ja kylvökoneiden sekä lannoitteenlevitinten ja kasvinsuojeluruiskujen myynti lisääntyi enemmän kuin muiden työkoneiden.
Leikkuupuimureiden tuotanto kasvoi 52 prosenttia ja sen arvo oli 1,2 miljardia (profi.de).