Raahen tuulipuiston laajennus sai 6,3 miljoonan tuen
30.1.2009
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Suomen Hyötytuuli Oy:lle Raahen tuulipuiston laajennusta varten 6,3 miljoonaa euron investointiavustuksen. Laajennuksella saadaan 15 MW:n lisäteho.
Myönnetty investointiavustus edistää tuulipuiston rakentamisen käynnistymistä, parantaa hankkeen kannattavuutta sekä pienentää siihen liittyviä uuden teknologian riskejä. Laajennuksen kokonaisinvestointi on 22,5 miljoonaa euroa.
Suomen Hyötytuuli Oy laajentaa vuonna 2004 valmistunutta tuulipuistoaan rakentamalla 4–5 kappaletta 3–3,6 MW:n tuulivoimalaa Raahen Rautaruukin teollisuusalueelle. Tuulivoimalat on tarkoitus toteuttaa ns. near shore -ratkaisuna.
Laajennuksen rakennusaikainen työllisyysvaikutus on noin 2500 henkilötyöpäivää. Hanke lisää tuulivoiman tuotantoa noin 36 000 MWh/a ja vähentää sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä noin 28000 tonnia vuodessa. Laajennus on yhteisteholtaan 14,4–15 MW. Päästöoikeuksien 18 euron tonnihinnalla investointi pienentää Suomen päästölaskua noin 0,5 miljoonalla eurolla vuodessa.
Raahen nykyinen tuulipuisto on täyttänyt sille asetetut tuotanto-odotukset. Sen huipunkäyttöaika on ollut keskimäärin noin 2300–2600 tuntia vuodessa, mikä on Suomen olosuhteissa varsin hyvää tasoa.
Työ- ja elinkeinoministeriöllä on käytettävissä tälle vuodelle uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuden parantamiseen yhteensä noin 87 miljoonaa euroa. Vielä kuluvan talven aikana tehtävillä päätöksillä tämä valtuus tullee loppuun käytetyksi.
Hallituksen marraskuussa 2008 julkaisemassa ilmasto- ja energiastrategiassa asetettiin tavoitteeksi tuulivoiman kokonaistehon lisääminen nykyisestä noin 120 MW:n tasosta noin 2000 MW:iin vuoteen 2020 mennessä.
Tällöin vuotuinen sähköntuotanto tuulivoimalla olisi noin 6 terawattituntia. Samalla todettiin, että tuulivoiman rakentamisessa pyritään laajoihin yhtenäisiin alueisiin, tuulipuistoihin.