logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 

Piipon hybridiverkolle kultaa Poznanissa

20.3.2009
Köysiä, paalauslankoja ja paalausverkkoja valmistava Piippo Oy on voittanut helmikuussa 2009 Puolan Poznanin IX kansainvälisillä maatalousmessuilla Innovatiivisimman tuotteen palkinnon.
mitali.jpgmitali.jpgPoznan-mitali.jpg
Kultamitali myönnettiin Piipon vuonna 2007 markkinoille tuomalle Hybrid-paalausverkolle. Sitä käytetään tuorerehun, heinän, oljen ja ruokohelpin paalaukseen. Nyt palkinnon sai Piipon Globe-tavaramerkki.
Innovatiivisen tuotantomenetelmänsä avulla Piippo Oy pystyy hyödyntämään entistä vähäisempää raaka-ainemäärää ja valmistamaan siitä kevyttä ja ominaisuuksiltaan erittäin laadukasta paalausverkkoa.
”Onnistuneen lanseerauksen jälkeen Hybrid-verkon kysyntä kasvoi vuonna 2008 merkittävästi ja kasvu näyttää jatkuvan”, kertoo Piippo Oy:n toimitusjohtaja Kari Hirvonen
”Paalauslankojen ja -verkkojen kysyntä on alkuvuodesta ollut niin hyvä, että laajennamme verkkotuotantoamme ottamalla käyttöön myös viikonloppuvuorot.”
Piippo Oy:n liikevaihto kasvoi vuonna 2008 noin 25 prosenttia ja oli 12,1 miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta on noin 75 prosenttia. Yritys sijaitsee Outokummussa ja sen palveluksessa on noin 90 henkilöä. Tehdas käy nyt kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa.