logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 

JCB: Pankkien nihkeys lisälomautusten syy

14.1.2009
Brittiläisen maarakennuskonevalmistajan JCB:n alkuvuoden tuotanto jää 75 prosenttia vuoden takaisesta, eikä elpymisestä näy merkkejä.
JCB-logo.gif
JCB lomauttaa väkeään edelleen, tällä kertaa lomautettavien määrä on noin 680 jo lomautetun 1000:n lisäksi.
Yhtiön mukaan lomautuksiin on jouduttu, koska uusien koneiden kysyntä on tyrehtynyt: pankit eivät myönnä koneyrittäjille lainoja konekauppojen rahoittamiseen.
”Marraskuussa laaditussa ennusteessamme kerroimme odottavamme kysynnän elpyvän lievästi vuoden 2009 toisella neljänneksellä. Ennuste pohjautui siihen, että valtiot olivat pumpanneet pankeille määrättömästi uutta pääomaa niiden rahoitusmahdollisuuksien kohentamiseksi.”
”Samaan aikaan eri maiden hallitukset ilmoittivat sitoutuvansa merkittävien julkisten infrahankkeiden toteuttamiseen”, JCB:n pääjohtaja Matthew Taylor kertoo.
”Pääomittamisesta huolimatta pankit eivät rahoita asiakkaidemme konehankintoja. Lisäksi näyttää siltä, että myös julkisten rakennushankkeiden aloittaminen viivästyy, joten emme usko talouden alkavan elpyä toisenkaan neljänneksen aikana.”
“Pankkien vastahakoisuus myöntää rahoitusta kiihdyttää talouden alamäkeä, josta tulee paljon ennakoitua jyrkempi. Ellei luottamusta ja vakautta kyetä palauttamaan, Britannian valmistavalle teollisuudelle aiheutetaan korjaamatonta vahinkoa.”