logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Tukea maatilojen energiasuunnitelmien kustannuksiin

11.12.2009
Valtio tukee maatilan energiasuunnitelman tekemisestä aiheutuneita kustannuksia 85 prosentin avustuksella. Valtioneuvosto hyväksyi asiaa koskevan asetuksen joulukuun alussa.
.
Maatilan energiasuunnitelmalla edistetään maatilan energiatehokkuutta. Energiasuunnitelmien tekoa tuetaan osana vapaaehtoista Maatilojen energiaohjelmaa.
Maatilan energiasuunnitelma koostuu Maaseutuviraston hyväksymän suunnittelijan yksipäiväisestä maatilakäynnistä sekä siihen liittyvästä raportista.
Suunnitelmaa tehtäessä käydään yhteistyössä viljelijän kanssa läpi maatilan mahdollisuudet energiansäästöön ja energiatehokkuuden parantamiseen. Lisäksi arvioidaan mahdollisuudet lisätä bioenergian käyttöä ja tuotantoa maatilalla.
Sovitut toimenpiteet kirjataan suunnitelmaraporttiin, ja maatila toteuttaa niitä mahdollisuuksiensa ja resurssiensa mukaan.
Maatilan energiasuunnitelmia voivat laatia Maaseutuviraston hyväksymät suunnittelijat, jotka ovat saaneet alkutuotantoalojen tai teknisen alan pohjakoulutuksen ja jotka ovat perehtyneet maatilojen energia-asioihin.
Lisäksi suunnitelman laatijoiden tulee käydä Maaseutuviraston hyväksymä kaksipäiväinen menetelmäkoulutus, joka perehdyttää mm. suunnitelmien tukikelpoisuusehtoihin ja suomalaisten maatilojen energiankäytön erityispiirteisiin.
Maaseutuvirasto pitää internet-sivuillaan listaa hyväksytyistä suunnittelijoista.
Maatilojen energiaohjelma on maatilasektorin päätoimenpide toteutettaessa energiatehokkuuden parantamisen tavoitteita, joita on asetettu mm. EU:n energiapalveludirektiivissä ja kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa.
Maatilojen energiaohjelma käynnistyy virallisesti maatalous- ja puutarha-alan tuottajajärjestöjen ja maa- ja metsätalousministeriön välisen toimialasopimuksen allekirjoituksella. Tämän jälkeen myös yksittäiset maa- ja puutarhatilat voivat liittyä ohjelmaan, ja maatilan energiasuunnitelmatuen haku käynnistyy.
Tukea hakee tilan energiasuunnitelman tekijä TE-keskukselta (1.1.2010 alkaen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta).  Tukikelpoisten verottomien kustannusten enimmäismäärä on 1100 euroa. Tukeen ei kohdenneta uusia määrärahoja, vaan tuki kustannetaan olemassa olevista varoista. 

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste