logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Lämpöpumppujen myynti ennätyksellistä

20.2.2009
Suomessa myytiin viime vuonna ennakkotiedon mukaan noin 60000 erilaista lämpöpumppua. Neljä viidestä oli ilmalämpöpumppuja.
Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPUn hallituksen puheenjohtaja Jussi Hirvosen mukaan myynninkasvu edellisvuodesta oli 30 prosenttia. Suomen lämpöpumppukanta ylitti 200000:n rajan viime vuonna. Myynnin arvo kuluttajahinnoin oli noin 250 miljoonaa euroa.
Viime vuonna lämpöpumppuja myytiin eniten Ranskassa, 175000 kappaletta, millä se ohitti Ruotsin (125000).
Alan eurooppalainen yhdistys seuraa kahdeksan eurooppalaisen maan lämpöpumppumarkkinoiden kehitystä. Niissä myytiin vuonna 2007 noin 393000 lämpöpumppua. Viime vuonna myynnin kasvu oli kaksinumeroinen muissa maissa paitsi Ruotsissa.
”Suhteellisesti eniten kasvoi vesikiertoisiin lämmitysjärjestelmään asennettujen ulkoilmalämpöpumppujen segmentti, yli 450 prosenttia 2500:een kappaleeseen. Prosentit ovat isoja, koska alkuluku oli pieni.”
Maalämpöpumppujen määrä nousi 5300:sta 7500:een, ilmalämpöpumppujen 38000:sta 48000:een. Ilmalämpöpumppuja kaupataan postimyyntinä huomattavan paljon ”tee itse” –asiakkaille. Tarkka luku ei ole tiedossa. Hirvosen veikkaus oli 10000–20000 kappaletta.
Poistoilmalämpöpumppujen myynti näyttää taantuvan. Niiden myynti aleni 2500:stä 2200:een.
”Maalämpöpumput menivät vielä muutama vuosi sitten uudisrakennuksiin. Nyt sellainen valitaan yhä useammin saneerattaviin kohteisiin öljykattilan tilalle. Ulkoilmalämpöpumppuja asennetaan vesikiertoisiin sähkölämmitysjärjestelmiin. Erityisen hyvin ne sopivat vaihtoehdoksi silloin, kun lämmin vesi menee lattiaputkistoon, jolloin lämpötilaero jää pieneksi”, Hirvonen korosti.
Hirvosen mukaan tavallisella ilmalämpöpumpulla sähkölämmitystalon sähkönkulutus pienenee keskimäärin 30 prosenttia. ”Jos pumppu on oikein mitoitettu, oikein asennettu ja huoneistossa on avarat tilat, vuotuinen sähkönkulutuksen säästö on 5000–8000 kWh.”
Ulkoilmalämpöpumpulla voidaan sähkönkulutuksesta leikata puolet, mutta sen investointikustannukset, noin 10000 euroa, ovat suunnilleen nelinkertaiset ilmalämpöpumppuun nähden. Maalämpöpumppu puolestaan säästää parhaimmillaan kaksi kolmasosaa lämmityssähköstä. Sen investointikulut vaihtelevat toteuttamistavan mukaan 12000:sta 20000:een euroon.
Lämpöpumppu on teknisesti ”valmis” tuote. ”Pumpun lämpökerrointa ei voida teknisin keinoin juuri parantaa muutoin kuin yhdistämällä eri lämmönlähteitä ja pienentämällä menoveden lämpötilaa eli yhdistämällä pumppu lattialämmitykseen”, Hirvonen selvitti.
Tärkeintä on alan toiminnan kehittäminen niin, että asiakkaat saavat tarvittavat ammattimaiset suunnittelu-, myynti-, asennus- ja huoltopalvelut luotettavasti samasta pisteestä.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste