logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 

KoneAgriassa keskitytään huomisen valintoihin

31.8.2009
Jyväskylän Paviljongissa viidettä kertaa järjestettävän KoneAgria-näyttelyn teemana on ”huomisen valinnat”.
Näyttelyssä on sisätilaa 25000 ja laajennetuilla ulko-osastoilla 13000 neliötä. Näytteilleasettajia on yli 200 ja tavarantoimittajia noin 400.
Laajan maatalouden kone- ja laitevalikoiman lisäksi tapahtumassa on runsaasti seminaareja maatalous- ja maaseutuyrittäjille.
KoneAgriaan odotetaan tänäkin syksynä yli 30 000 kävijää.
Keskiviikon ohjelmassa on neljä seminaaria: Energia, Keski-Suomen maaseutustrategia, Kannattava kasvinviljely ja Urakointi.
Näyttelyn avajaispäivänä palkitaan osastollaan näyttelyn teemaa parhaiten toteuttaneet näytteilleasettajat.
 Torstain seminaareissa käsitellään Maatilan taloushaasteita sekä pellolta ja biokaasusta saatavaa energiaa
 Perjantain seminaariaihe on Vasikka, huomisen lihanauta vai lehmä. Lisäksi ohjelmassa on Hiven Oy:n 30-vuotisjuhlaseminaari
 Lauantaina pidettävässä seminaarissa perehdytään Lampaiden ruokintaan isolla tilalla.
 Näytteilleasettajat, kone- ja laiteuutuudet sekä seminaariohjelmat löytyvät näyttelyn kotisivuilta: www.koneagria.fi.
Näyttelyn järjestävät yhteistyössä ProAgria Keski-Suomi ja ProAgria Farma.
KoneAgria –näyttely on avoinna keskiviikosta lauantaihin (21.-24.10.) päivittäin klo 9-17. Näyttelyn infosta kävijä saa halutessaan messurannekkeen, jolla pääsee tutustumaan näyttelyyn useampana päivänä yhden pääsylipun hinnalla.