logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Pellettikattiloiden myynti kaksinkertaistui Itävallassa

3.2.2009
Itävallassa myytiin viime vuonna ennätysmäärin, noin 11000 pellettejä polttoaineenaan käyttävää keskuslämmitysjärjestelmää. Määrä yli kaksinkertaistui edellisvuodesta.
.
Luvut perustuvat ennakkotietoihin, jotka vahvistuvat kevään aikana. Keskuslämmitysjärjestelmien ohella myös uusien pellettitakkojen myynti nousi.
Keski-Euroopan äskettäinen kaasukriisi vahvistaa puulämpöön siirtymisen trendiä.
Pellettikattiloiden valmistajien mukaan erityisesti suurehkojen kattiloiden kysyntä kasvoi. Alan mukaan se merkitsee rivi- ja kerrostalojen sekä liike- ja teollisuuskiinteistöjen siirtymistä pellettilämpöön. Sitä jouduttivat lämmitysöljyn korkea hinta – vuoden puolivälissä kolminkertainen pellettiin nähden – ja korotetut investointituet.
Nyttemmin öljyn hinta on laskenut, mutta kiinnostus pellettilämpöön on pysynyt korkeana tammikuun kaasukriisin vuoksi.
Pellettien toimitusvarmuus on parantunut: tuotantoa on 25 paikkakunnalla koko Itävallan alueella. Viime vuoden lopussa tehtaiden tuotantokapasiteetti nousi 990000 tonniin. Kotimaan tarve on noin 500000 pellettitonnia (www.oekonews.at).

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste