Emolehmätilojen taloustilanne on selvästi maitotiloja heikompi. Niiden taloustilanne selviää MTT:n taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitotuloksista.
Emolehmätilojen kannattavuudessa ei näy nousun merkkejä. Niiden taloustilanne on selvästi esimerkiksi maitotiloja heikompi. Emolehmätilojen yrittäjätulo oli vuonna 2007 noin 18 300 euroa, mutta vuonna 2006 ja vuoden 2008 ennusteessa vain 9 300 euroa. Emolehmätuotannon taloustilanne selviää MTT:n taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitotuloksista. Kannattavuuskirjanpitoon kuuluvien emolehmätilojen lukumäärä on kolminkertaistunut muutamassa vuodessa.
”Tilamäärän kasvun vuoksi Muut nautakarjatilat -tuotantosuuntaan sisältyvän emolehmätuotannon tulokset julkistetaan nyt omana tuotannonhaarana”, selvittää kannattavuuskirjanpidosta vastaava laskentatoimen päällikkö
Arto Latukka MTT:stä.
Emolehmätilojen myynti- ja muut tuotot olivat vuonna 2007 noin 40 600 euroa. Kun tähän lisättiin 68 000 euron tuet, päästiin 108 700 euron kokonaistuottoon. Tukien osuus kokonaistuotosta oli suuri, 63 prosenttia, kun se koko maataloudessa oli 36 prosenttia. Tuotannosta aiheutui noin 90 400 euron kustannukset, joiden vähentämisen jälkeen yrittäjäperheen omalle pääomalle ja työlle jäi yrittäjätuloa 18 300 euroa. Vuonna 2006 ja myös vuoden 2008 ennusteessa yrittäjätuloa jäisi noin 9 300 euroa.
Omaa pääomaa yritykseen sitoutui keskimäärin noin 260 000 euroa, ja yrittäjäperheen keskimääräinen vuosityöaika oli noin 2 200 tuntia, eli noin puolet maitotilojen työmäärästä.
27 200 euron palkkavaatimuskustannus ja 13 100 euron korkovaatimuskustannus veivät yrittäjävoiton oli 22 000 euroa negatiiviseksi, eli kokonaistuotto ei riittänyt kattamaan tuotantokustannuksia.
Jos yrittäjätulosta vähennetään oman pääoman korkokustannus täysimääräisesti 5 prosentin mukaan, jää työtunneille 2,4 euroa työtuntiansiota. Jos palkkatavoite vähennetään täysimääräisenä 12,6 euron mukaan, painuu oman pääoman tuottoprosentti negatiiviseksi, noin -3,4 prosenttiin.
Emolehmätilojen omavaraisuusaste ei juuri poikkea Suomen maa- ja puutarhatalouden keskimäärin 74 prosentista. Velkaa niillä oli keskimäärin 105 000 euroa.
MTT:n taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitotulokset ovat nähtävissä MTT:n Taloustohtori-verkkosivustolla maatilatalous-verkkopalvelussa (
www.mtt.fi/taloustohtori).
Tulokset ovat painotettuja eli esimerkiksi vuoden 2007 noin 30 emolehmätilan tulokset ovat yleistettävissä kuvaamaan Suomen 770 suurimman emolehmätilan keskiarvotuloksia. Emolehmätiloiksi luokittuvia oli Suomessa kaikkiaan 803 kappaletta.