Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleKäynnissä oleva turvetuotantokausi on alkanut Etelä-Suomessa hyvin alkukesän hyvien sääolojen ansiosta. Pohjois-Suomessa kylmä alkukevät on hidastanut tuotannon alkua.
Etelä-Suomessa tuotantotavoitteesta on saavutettu noin kolmannes, paikoin ylikin.
"Etelä-Suomen kuivuus on jopa haitannut tuotantoa. Palovaaran takia tuotantoa on jouduttu paikoin rajoittamaan, Marko Nummijärvi, turveyrittäjä ja Koneyrittäjien liiton energiavaliokunnan varapuheenjohtaja kertoo.
"Viimeaikaiset sateet ovat kuitenkin jo poistaneet tämän ongelman, mutta sateiden ei tarvitsisi jatkua koko loppukesää", Nummijärvi toivoo.
"Nopeasti noussut polttoaineen hinta rasittaa kaikkia turvetuotannossa toimijoita. Tuotantokustannusten nousun takia tarvitaan tarkistuksia asiakashintoihin niin konepalveluiden kuin turpeen toimitushintojen osalta", Nummijärvi kertoo.
Koneyrittäjälle polttoaineen hinnannousu merkitsee huomattavia lisäkustannuksia. Viimeisten kuukausien polttoaineen hinnan nousu tarkoittaa esimerkiksi 15 litraa tunnissa kuluttavalle koneelle noin 2,5-3 euron tuntikustannusten kasvua.
Vuositasolla tällainen kustannusnousu merkitsee turvetuotannossa noin 2000–3000 euron konekohtaista kustannusnousua.
Jos kasvaneita kustannuksia ei saada nyt vietyä asiakashintoihin, niin jo yhden koneen nousseet kustannukset syövät monen koneyrityksen koko vuoden tuloksen.