logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Mitali- ja pistesijoja suomalaisille pullingkauden avauksessa

3.6.2008
Valtra Shell Pulling Team avasi Euro cup -kauden menestyksekkäästi Madessa, Hollannissa kesäkuun ensimmäisenä päivänä.

Pekka Herlevi tuli tiukassa kisassa toiseksi, Antti Hyyppä kolmanneksi ja Matti Herlevi kuudenneksi. Kisa oli tiukka, sillä esimerkiksi 3:s, 4:s ja 5. traktori ajoivat 30 sentin tarkkuudella samoille lukemille.
”No, kohtalaisesti se meni. Rata ei ollut alussa kauhean pitävä, mutta keskiosassa se alkoi pitää aika hyvin”, Pekka Herlevi kertoo.
Erityisen tärkeää pito olisi Pekan Sigma Powerille, jonka runko rakennettiin uusiksi talven aikana.”Nyt saamme etuakselille noin 1750 kiloa painoa, kun kilpailijat saavat noin 1400 kiloa. Jos on hyvä pito, niin keula ei ala nyökkiä. Toisaalta jos rata ei pidä, niin keula ei nouse eikä takarenkaille tule tarpeeksi painoa.”
Myös Doriksessa ja Caesarissa on nyt keulalla hieman enemmän painoa pidempien etupainotelineiden vuoksi.
Kisa jatkuu edelliskauden tapaan hyvin tiukkana. Euro cupin kymmenestä kärkikuljettajasta kuka tahansa voi hyvänä päivänä voittaa osakilpailun. Kaikkiaan Maden Euro cup -osakilpailuun osallistui 18 Pro Stock -traktoria, joista 7 pääsi pull-offiin.

Lidköpingin kutsukilpailu
Johanna Herlevin äitiysloman vuoksi Doriksen rattiin tarttunut Antti Hyyppä pääsi hyvään vauhtiin heti avauskisassaan Ruotsin Lidköpingissä toukokuun lopulla.
”Vähän ensimmäinen kisa jännitti, mutta ei liian pahasti. Olin ottanut pari harjoitusvetoa Härmässä keväällä. Enemmän jännittävät nuo isot ja tärkeät kilpailut”, kertoo Antti.
Antti on Matti Herlevin luokkakaveri. 26-vuotias Antti on toiminut pulling-tallin mekaanikkona jo 10 vuoden ajan eli 16-vuotiaasta asti.


Tuloksia:
Pro Stock 3500, Made, Hollanti 1.6.2008 pull-off
1. John Deere, Rasmus Höjen, DK, 99,81, 2. Sigma Power, Pekka Herlevi, FIN, 97,68, 3. Doris, Antti Hyyppä, FIN, 96,87...6. Caesar, Matti Herlevi, FIN, 93,76
Pro Stock 3500, Lidköping, Ruotsi, 23.5.2008
1. Sigma Power, Pekka Herlevi, FIN, 2. John Deere, Rasmus Höjen, DK, 3. Caesar, Matti Herlevi, FIN, 4. Doris, Antti Hyyppä, FIN

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste