Sisältö
McCormickit ja Landinit samalle kokoonpanolinjalle
19.2.2008
Tuotannon siirto Englannista Italiaan kesti odotettua kauemmin. Yhteinen kokoonpanolinja tuo merkittäviä kustannussäästöjä.
McCormick-traktoreiden tuotannon siirto Doncasterista ARGO-ryhmän päätehtaalle Fabbricoon on saatu päätökseen. Sen yhteydessä toteutettiin 10 miljoonan euron tuotannolliset investoinnit.
Tuotantolinjoja on kaksi, toinen neli-, toinen kuusisylinterisille McCormick- ja Landini-malleille. ARGOn Britannin toimintojen johtajan Ray Spinksin mukaan kahden merkin integrointi mahdollistaa joustavan kokoonpanon, josta saadaan kustannussäästöjä. McCormick pääsee lisäksi hyötymään ryhmän laajentuvasta tutkimus- ja tuotekehitysyksiköstä.
Spinks myöntää, että tuotannon loppuminen Doncasterissa joulukuussa ei päässyt välittömästi jatkumaan Fabbricossa, mikä vähensi myyntiä ja toimituksia.
Erityisesti kuusisylinteriset mallit kärsivät toimitusvaikeuksista loppuvuonna, koska uuden kokoonpanolinjan saaminen täyteen vauhtiin kesti odotettua kauemmin.
”Ongelmat ovat nyt takana päin, tuotanto on tasaisesti noussut, toimitusajat lyhenevät kevättä kohti.” –Kokoonpanolinjalla tuotetaan tällä hetkellä 56 traktoria päivässä. Vauhti nousee vielä hieman.
Valmistuksen siirto oli mittava operaatio. Ensin alta siirrettiin viini- ja hedelmätarhasarjan traktoreiden valmistus uuteen, 2 miljoonaa euroa maksaneeseen tehtaaseen parin kymmenen kilometrin päähän. Maalaamoa oli suurennettava, samoin laaduntarkastus ja lopputarkastustiloja. Fabbricon-investoinnit nousivat 5 miljoonaan.
ARGO-ryhmä tekee itse kaikki traktoreiden avainkomponentit moottoreita lukuunottamatta eli voimansiirrot, etu- ja taka-akselistot sekä ohjaamot.
Sivun alkuun