logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Arctic Machinesta Livakan toiminnan jatkaja

10.10.2008
Tienhoitokonevalmistaja Arctic Machine on tehnyt sopimuksen Livakka Oy:n konkurssipesän omaisuuden ja liiketoiminnan ostamisesta. Livakka aiotaan siirtää Arctic Machinen tänään perustaman tytäryhtiön hallintaan.
Kauppakirja omaisuuden ja liiketoiminnan siirtämisestä uudelle omistajalle on jo allekirjoitettu, mutta se on vielä muodollisesti vahvistettava velkojien kokouksessa 24.10.
”Tuotannon suunnitteluun ja ennusteiden tekoon on tarkoitus ryhtyä ensi tilassa. Konkurssipesältä meille siirtyvän tilauskannan arvo on jotain 100000-200000 euron luokkaa ja tiedossa on myös jonkin verran uutta”, Arctic Machinen toimitusjohtaja Juha Jääskelä kertoi.
"Kauppa saatiin syntymään ennen KoneForumia. Siellä näkymät varmasti selventyvät, mutta taloustilanne on haasteellinen. Olisihan tämän kaupan voinut tehdä tasapainoisemmissakin oloissa.”
Konkurssihallinnolla on ollut 13 työntekijää, joiden työsuhde päättyy lokakuun lopulla. Vasta tuotantosuunnitelman valmistuttua voidaan alkaa työsopimusten teko ”Luonnollisesti toivon mahdollisimman monen entisen työntekijän työllistyvän, mutta mitään määrällistä arviota en voi antaa.”
Livakan liiketoiminnan ostaminen on osa Arctic Machinen kasvustrategiaa. ”Kausivaihtelu on ollut molempien yritysten ongelma, mutta nyt kun konsernin tuotteiden sesonki lomittuu, tuotannon kuormitus tasoittuu ympärivuotiseksi.”
Myös konepajojen työkonekanta sattuu hyvin yhteen. ”Livakalla ei ole ollut työstökoneita eikä polttoleikkuukalustoa, mutta meillä on molempia Iisveden yksikössämme kohtuullisen lähellä. Livakan laajennuksen yhteydessä rakennettiin maalaamo, jollainen on myös Iisvedellä. Salon yksikössä maalaus on ulkoistettu, joten voimme katsoa, miten jatkossa menetellään. Säiliöiden päädyt tulemme edelleen ostamaan alihankkijalta.”
Yrityksen uuden omistajan tarkoituksena on jatkaa ja kehittää pitkäjänteisesti sen liiketoimintaa. Tuotteiden myyntiä on tarkoitus jatkaa Maatalouskeskon ja sen jälleenmyyjien voimin.
Arctic Machine on Euroopan johtavia teiden- ja yleisten alueiden hoitoon tarkoitettujen ratkaisujen toimittajia. Yhtiö on Suomessa ylivoimainen markkinajohtaja sekä vahvasti kasvava Pohjois-Euroopassa ja tietyissä IVY-maissa.
Yhtiöllä on oma myyntiorganisaatio Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Venäjällä. Lisäksi sillä on jälleenmyyjät Islannissa, Latviassa, Ruotsissa, Valko-Venäjällä ja Virossa. Tuotantotoimintaa yhtiöllä on Salossa ja Suonenjoella.
Livakka on johtava suomalainen lietelantalaitteiden valmistaja. Tuotemerkki on markkinajohtaja Suomessa ja lisäksi tuotteita myydään Ruotsiin, Baltiaan ja Venäjälle.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste