logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Hankkija-Maataloudessa neuvotellaan lomautuksista

15.12.2008
Hankkija-Maatalous Oy käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joiden jälkeen päätettävillä toimenpiteillä on työnantajan ehdotuksen mukaan lomautuksiin johtavia henkilöstövaikutuksia.
Neuvottelujen piiriin kuuluvat Hankkija-Maatalous Oy:n, Suomen Rehu Oy:n ja HM Verkostopalvelu Oy:n henkilöstö sekä Rainex Yrityspalvelusta Hankkija-Maatalous Oy:öön siirtyvät henkilöt, yhteensä noin 1200 henkeä.
Mahdollisen lomauttamisen perusteena ovat taloudelliset syyt.
Esityksen taustalla on tarve reagoida maatalouden kustannuskriisiin ja rakentamisen hidastumiseen.
"Maataloudessa eletään parhaillaan vaikeaa kustannuskriisivaihetta, ja tulevaan hintakehitykseen niin tuotantopanosten kuin tuotteista saatavien tuottajahintojenkin osalta liittyy epävarmuutta", toimitusjohtaja Ensio Hytönen sanoo.
"Myös erityisesti rakentaminen on vähentynyt merkittävästi. Pyrimme omilla kustannussäästötoimillamme ennakoimaan mahdollista kysynnän heikkenemistä."
"Toimenpiteet toteutetaan siten, että palvelutasomme pidetään yllä niiden aikanakin", Hytönen toteaa.
Tänään annetun neuvotteluesityksen mukaan yt-neuvottelut käynnistetään 19.12.2008, ja ne pyritään päättämään 2.1.2009 mennessä.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste