logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Euroopan maarakennuskonevalmistajat peräävät EU:lta toimia työpaikkojen turvaamiseksi

17.11.2008
Maarakennuskoneiden myynti ja kysyntä ovat heikenneet nopeasti ja jyrkästi syksyn aikana. Konevalmistajat esittävät nelikohtaista toimintaohjelmaa EU-komissiolle alan työpaikkojen pelastamiseksi.
Euroopan maarakennuskonevalmistajien yhdistyksen (CECE, Committee for European Construction Equipment) Britanniassa pidetyn sääntömääräisen kongressin pääaiheena oli maarakennuskonemyynnin maailmanlaajuinen rapautuminen. Paikalla oli 250 valmistajan edustus 16 Euroopan maasta.
Kongressissa arvioitiin kysynnän jatkuvan lähivuodet heikkona rakennustoiminnan hiljenemisen ja uusien kohteiden sekä koneinvestointien rahoitusongelmien vuoksi.
Tehtaiden saamat tilaukset ovat vähentyneet viime kuukausien aikana radikaalisti. Yksin Länsi-Euroopan syyskuun maarakennuskonemyynti jäi vuodentakaisesta 45 prosenttia.
Maarakennusala arvioi toimintansa tuovan 31 miljardia euroa EU-maiden kansantalouksiin ja alan työllistävän 140000 työntekijää. Tämän vuoksi CECE katsoo, että EU:n olisi ryhdyttävä kiireellisiin toimiin valmistajien ja heidän asiakkaidensa etujen turvaamiseksi.
Järjestö esittää EU-komissiolle nelikohtaista toimenpideohjelmaa toteutettavaksi välittömästi.
Ensiksi se vetoaa eurooppalaisiin instituutioihin, jotta ne suostuisivat joustamaan 50 prosenttia moottoreiden seuraavan vaiheen päästömääräyksistä, jolloin valmistajien muutoskustannukset pysyisivät kohtuullisina ja ympäristövaikutukset jäisivät minimaaliseksi.
Toisena kohtana CECE pyytää komissiota vahvistamaan alan teollisuudelle mahdollisuuden saada samantyyppisiä halpakorkoisia lainoja, joita on kaavailtu autoteollisuudelle. Tällainen rahoitus mahdollistaisi koneiden sopeuttamisen tiukempien ympäristömääräysten mukaisiksi.
Yhdistyksen mukaan 1,5 miljardia euroa kolmen vuoden ajaksi helpottaisi tuotekehitysprojektien rahoittamista.
Toimintasuunnitelman kolmannessa kohdassa yhdistys pyytää tukea yleiseurooppalaiselle aloitteelle, jonka mukaan EU-markkinoilla voitaisiin myydä vain sellaisia maarakennuskoneita, jotka täyttävät EU-direktiivien vaatimukset.
EU-komissiolta toivotaan tähän yhtenäistä toimintaohjetta, jota jäsenmaat voisivat noudattaa markkinavalvonnassaan.
Lopuksi se haluaa toimia yhdessä kaikkien EU-instituutioiden, jäsenmaiden hallitusten ja eturyhmien kanssa korostaakseen julkisten rakennus- ja infrastruktuurihankkeiden tärkeyttä. Niiden toteuttaminen elvyttäisi taloutta, loisi uusia työpaikkoja ja säilyttäisi entiset.

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste